Taas aika paivitella tilannetta. Edellisesta bloggauksesta oli nakojaan taas vierahtanyt viikko - aika tosiaan kuluu nopeasti kun on tarpeeksi tekemista. Mita onkaan tapahtunut sitten viime tiistain? Noh, ainakin saimme avaimen huoneeseemme, joten olkkarissa ei tarvinnut nukkua kun yksi yo. Vesi loppui taas toissapaivana, joten kaivosysteemi otettiin uudelleen kayttoon - kaikkeen tottuu.
Viime viikko oli muutenkin aika hajanainen, silla kova flunssa veti miehesta voimat pois ja torstai kuluikin lepaillessa guesthousella. Perjantaina oli jo parempi olo ja paasin toihin. Lauantai-aamuna jalkauduimme katulapsikeskuksen tyontekijoiden kanssa Mobile Food Programmen merkeissa Kathmandun kaduille jakamaan ruokaa katulapsille. Reissu oli rankka, mutta erittain mielenkiintoinen ja ajatuksia herattava. Pikkuhiljaa Nepalin koyhyys alkaa nakya selvemmin ja selvemmin, mika pistaa kylla pienen ihmisen miettimaan isoja asioita. Tasta ehka lisaa myohemmin...
Lauantai-iltapaivana naimme (niinpa niin) opiskelijoita joihin tutustuimme intensiivikurssilla, silla he kutsuivat meidat koulunsa fuksiaisiin. Tamankertainen ohjelma oli kuitenkin suoraan sanottuna tylsa, mutta ohjelman loputtua kavimme kahvilla ja tutustuimme toisiimme taas hieman paremmin. Yksi opiskeljoista, Samiip (lausumme Sami, vaikkei se varmaan oikein ole) tuli eilen sunnuntaina oppaaksemme Bakhtapuriin, yhteen Nepalin muinaisista keskuksista. Matka kesti tunnin ja takaisin kaksi, mutta maisemat ja rakennukset olivat varsin huikaisevia ja paiva kaiken kaikkiaan varsin onnistunut.
Kaiken kaikkiaan fiilikset ovat siis yleisesti ottaen aika korkealla. Hieman kyrsii herata joka arkiaamu klo 5.45 toihin, mutta ketutus unohtuu kun nakee katulapsikeskuksen riiviot. Ei niin sopoja ihmisia ole olemassakaan. Hirvittavasti ei ole koto-Suomea ikava, paitsi ihmisia ja lamminta suihkua.
Ostin perjantaina taalta uuden kameran, ja nyt kuvien laittaminen nettiin lienee helpompaa. Yritan viritella tahan kuvia liitteeksi, toivottavasti onnistuu.
Naemme ja kuulemme.
- Osku
Eli niin, kuvissa on siis guesthousen takapiha, kattoterassi, itse talo ja talon keittio seka maisema kattoterassilta. Lisaksi on kuva Elinasta jakamassa safkaa katulapsille. Taa kuvasysteemi on ihan syvalta, mutta osaatte varmaankin itse paatella, mika on mikakin.






No comments:
Post a Comment