Kaksi palaa taivasta

Jepjep, nyt on siis torstai-ilta ja loma alkaa olemaan haikeasti voiton puolella. Paljon on kuitenkin saatu aikaiseksi. Tiistai-aamuna klo 9 Jeeppi haki minut, Tuukan, Taiston, Tarun ja Tiinan (eli 4 T:ta) guesthousen ovelta ja aloitimme matkamme kohti kallionkieleketta, josta oli tarkoutus juosta liitovarjon ja lentajan kanssa alas. Matkasimme yha pienemmaksi ja pienemmaksi kayvaa tieta Sarangotin kukkulan huipulle, jonka korkeus merenpinnasta on jotakuinkin 1800 metria. Pienen odottelun jalkeen Marcus Gronholmia muisuttava, pelottavan vahapuheinen lentajani Vincent puki valjaat paalleni, kiinnitti minut itseensa ja itsensa varjoon, pyysi juoksemaan ja sitten mentiin! Tunnelma oli huima, mutta kyyti yllattavan tasaista ja mukavaa. Tokaisinkin Vincentille, etta tama on varmaan maailman onnellisin mies saadessaan harrastaa niinkin hienoa aktiviteettia ammatikseen. Vincentin vastaus oli jaatava: "Yes, yes, but this is pretty dangerous!". Aha. Lentaja kaytti apunaan koulutettua kondori-kotkaa, joka etsi meille sopivimmat ilmavirtaukset. Naiden virtausten avulla nousimme lahtopaikastammekin puolisen kilometria ylospain, josta tiputeltiin sitten pikkuhiljaa alas. Kaiken kaikkiaan lento kesti puolisen tuntia. Ihan riittavasti, silla loppulennosta heiluminen alkoi kayda vatsani paalle, mutta selvisin kuitenkin ilman Talbotin takapenkilta tuttuja komplikaatioita.
Matkalla paragliding-firman toimistolta guesthouselle tormasin paikalliseen pyoravuokrausfirmaan, joka jarjestaa raataloityja fillariretkia huippupyorilla Pokharan lahialueella. Aktiivisuuspaissani menin sopimaan fillarilenkin jo seuraavaksi paivaksi, eli keskiviikoksi. Tiistain ja keskiviikon valinen yo meni kuitenkin mahojen ja jannityksen takia seka minulta etta Paulilta ihmeelliseksi kukkumiseksi (aamuneljalta soi paassa "Uua hela natten, uua hela dan"), joten aamulla paatimme siirtaa pyorailya paivalla eteenpain. Keskiviikosta tuli siis aktiviteeteista vapaa paiva, mika sattuikin sopivasti, silla eilien ukosti ja satoi lahes koko paivan. Muutenkin teki ihan hyvaa levata valilla.
Tana aamuna kello soi 6.30 ja kavelimme Paulin kanssa pyorafirmalle, jossa soimme aamupalan ennenkuin otimme allemme hienot taysjoustomaastopyorat ja mukaamme kolme paikallista opasta. Oppaiden ja asiakkaiden suhde oli siis hieman nurinkurinen, mika kuvastaa lahinna paikallista kasitysta tyollistamisesta. Toisaalta kaverit sanoivat, etta tahan aikaan vuodesta opastuskeikkoja on vahan, ja hekin tahtoivat ajamaan. 35:n kilometrin pituinen reittimme koostui siirtymasta eraan kukkulan juurelle, kiipeamisesta kyseiselle kukkulalle, paukuttelusta sielta alas ja sitten takaisin Pokharaan. Kuten blogia aktiivisemmin seuraavat tietavatkin, olen maannut viimeiset pari viikkoa jotakuinkin jatkuvasti sangyssa, joten kuntoni on paassyt aika heikoksi. Taman huomasin viimeistaan siina vaiheessa, kun keuhkojeni jo huutaessa armoa opas sanoi: "Ok, it's 40 minutes of climbing from here". Ja tiena lahina karrypolkua muistuttava, sateesta pehmennyt sorapinta. Paikallisten kunto sita vasten oli hammastyttava. Siina vaiheessa kun mina olin jo aivan naatti, oppaat painelivat maaratietoisen rauhallisesti ylospain osoittamatta minkaanlaisia rasituksen merkkeja. Jossakin vaiheessa nousua matkamiehenne oli pakko ontaa Valentin Konosen lanseeraama keino kayttoon, mutta sen jalkeen loppunousu sujui jo mallikkaammin. Maen paalla pidimme hetken taukoa, laskimme pyorien satulat alas, pistimme isoa vaihdetta silmaan ja Oskarin taivas aukeni: pelkkaa nopeaa, mutkaista, vaivatonta mutta sopivan haastavaa alamakea monta kilometria putkeen. Alamaessa pysyin jonkin aikaa jopa paikallisten hullujen vauhdissa, mutta sitten ajattelin etten tahdo hukata loppuaikaani Nepalissa murtumia paikkaillen. Hauskaa oli silti - tuntui ettei naamani ollut tarpeeksi iso hymya varten! Loppumatka oli lahinna rauhallista ajelua takaisin Pokharaan, mutta siitakaan ei selvitty ilman reisien kramppausta. Ei se mitaan, perilla vuokraustoimistossa oli vasynyt, mutta aarimmaisen onnellinen mies.
Sitten guesthouselle paikkareille, jonka jalkeen varasimme parin paivan trekkauksen laheisille vuorille. Kahdessa paivassahan ei hirvittavan pitkalle kerkea, mutta nakeepahan ainakin vahan mista lajissa on kyse. Ehka sitten myohemmin lisaa. Suunnitelmana siis lahto huomisaamuna Taiston ja Paulin kanssa ja paluu lauantaina illalla. Sunnuntai-aamuna kamat kasaan ja paluu Kathmanduun - ajatus, joka tuntuu talla hetkella lahinna arsyttavalta. Pokhara ja Kathmandu ovat kuin kaksi maailmaa. Ja Pokharan maailma on mukavampi.
Taalla siis kaikki hyvin, toivottavasti teilla kaikilla siellakin! Ikava on!
- Osku