Nyt se sitten iski

Jep, nimittain turistiripuli. Kivakiva. Edellisesta postauksesta on nyt kasittaakseni jotakuinkin 8 paivaa, ja niista yhta lukuunottamatta olen ollut taudin kourissa. Homma alkoi viime perjantain-lauantain valisena yona kovana oksenteluna. Lauantaina kovaa kuumetta, sunnuntaina taas ihan ok, mutta silti hieman toipilas. Fiksuna paatin levata viela maanantain, ja tiistaina paasin jopa toihin asti. Mutta, mutta... Tiistai-iltana homma alkoi uudestaan, talla kertaa ripulin merkeissa. Etta tassa on nyt mennyt hienosti monta paivaa sangyssa, paivat lukien hienoja kirjoja ja yot katsellen David Lynchin elokuvia muistuttavia unia. Janna juttu muuten, etta kun on kipea ja kaukana kotoa, palaa joka yo unissaan juurilleen: Pihlikseen tai Snappikseen.

Hommaa on yritetty hoitaa runsaalla nesteytyksella ja syomalla iisisti mutta terveellisesti, mutta mikaan ei tuntunut auttavan, joten eilen oli pakko menna laakariin. Tamakin oli kokemus sinansa, jonka lopputulemana sain poppamiehelta mukaani taikapussin: kaksi alyttoman isoa tablettia, jotka piti niella illalla ilman vetta, antibioottikuurihassakan jota napsin parhaillaan, seka rehydration-setin, eli veteen sekoitettavaa, ikavan makuista jauhetta jota olisi juotava 3 litraa paivassa. Ainakaan toistaiseksi mistaan edellamainitusta ei ole ollut havaittavissa minkaanlaista hyotya, mutta toivotaan parasta.

Noh, kaikesta sairastelusta huolimatta lahdin tana aamuna kaikkien muiden seurassani olevien suomalaisten kanssa viettamaan viikon lomaa Pokhraan; kauniiseen, jarven rannalla sijaitsevaan turistikaupunkiin n. 200 km:n ja kuuden tunnin ajomatkan paahan Kathmandusta. Saavuimme tanne muutama tunti sitten, kavimme syomassa ja nyt istun sitten niinkun tassa. Lomakohteena tama olisi aivan ihanteellinen TERVEELLE nuorelle miehelle; aktiviteetteja loytyy joka lahtoon ja maisemat ovat upeita. Enka ole nahnyt missaan vastaavanlaisia pyorailymaastoja. On siis sanottava rehellisesti, etta talla hetkella ottaa paahan, mutta parantumista odotellaan! Ja kaikesta tasta huolimatta jaksoin kuitenkin kiiveta puuhun kukkoilemaan.

- Osku