No niin, paasinpas viimeinkin toimivan netin aareen. Edellisen postauksen jalkeen on lyhyesti kerrottuna tapahtunut seuraavaa: 1) Ninnu ja Paulin tytto Hanna tulivat ja menivat. 2) Mies on toipunut sairasteluistaan ja on nyt jotakuinkin kunnossa. 3) Maa on mennyt epakuntoon.
Toissa lauantai-aamuna roudasimme Paulin kanssa kamamme Norwegian Houseen, joka on varsin mukava guesthouse parin kilometrin paassa omastamme. Tama siksi, etta koordinaattorimme ei halua meidan tuovan tyttoystavia residenssiimme, silla mokomaa toimintaa katsottaisiin tassa kulttuurissa pahalla silmalla. Sitten otimme taksin allemme ja lahdimme lentokentalle vastaanottamaan vasyneita mutta onnellisia matkustajia. Tyttojen aika taalla rajoittui olosuhteiden pakosta ainoastaan kahdeksaan paivaan, mutta pintaraapaisu vieraasta kulttuurista lienee aina parempi kuin ei mitaan. Parempien puoliskojemme kanssa kavimme katsastamassa Katmandun paanahtavyydet seka katulapsikeskuksen, ennenkuin lahdimme keskiviikkona kohti Pokharaa. Pokharassa majoittauduimme ilolla edellisella reissulla tutuksi tulleeseen guesthouseen. Kahdessa paivassa ei paljon kerennyt, mutta tarkeinta olikin paasta nayttamaan tytoille jotakin muutakin kuin Katmandun polyista maisemaa. Tytotkin uskaltautuivat kokeilemaan paraglidausta, josta Ninnukin tuntui epailyistaan huolimatta nauttivan suunnattomasti, silla hihkunta kuului kevyesti viidenkymmenen metrin paahan. Lisaksi paasimme jarvelle polkuveneilemaan seka vietimme ikimuistoisen vapun skumpan ja fisun avustuksella guesthousen olohuoneessa korttia pelaillen samalla kun ukkonen paukutti Annapurnaa niin etta korvissa soi. Perjantina palasimme Katmanduun ja lauantai-aamuna jatimme rakkaillemme haikeat hyvastit. Kaiken kaikkiaan yhteinen aika sujuikin hyvin, vaikka kontrasti olikin aikamoinen, silla mina ja Pauli alamme olla Nepalin meininkiin jo varsin vasyneita siina missa tytot katselivat luonnollisesti kaikkea aivan haltioissaan. Omaa menoni haittasi viela kiukutteleva massu, joka on nyt kuitenkin jo parempi, silla suurena lihakulinaristina ja kofeiiniaddiktion poulestapuhujana tunnettu matkaajanne on nyt luopunut toistaiseksi moisten hyodykkeiden kuluttamisesta taatakseen suolistonsa hyvinvoinnin.
Tavallaan oli hyva, etta tytot lahtivat jo lauantaina, silla sunnuntai-iltapaivasta taalla alkoi tapahtua oikein toden teolla. Tassa vaiheessa lienee paikallaan pieni selonteko Nepalin poliittisesta tilanteesta. Olen aikaisemmin pyrkinyt valttamaan kyseista aihetta blogissani, silla se on niin laaja ja sekava, etten valttamatta pysty sita tassa kattavasti ja taysin oikein analysoimaan. Yritan kuitenkin: Nepalissa on (tai oli) vallassa vuodesta 2006 lahtien maoistihallitus. Tata ennen maoistit kavivat 10 vuotta sissisotaa kuninkaallisen hallituksen joukkoja vastaan, ennenkuin onnistuivat vallankumouksessaan. Sota oli varsin verinen, eika yksikaan rikos varmastikaan jaanyt tekematta kummaltakaan osapuolelta. Vallankumouksen jalkeen uusi hallitus on lupaillut paljon hyvaa, mutta ei syysta tai toisesta ole onnistunut pyrkimyksissaan. Yksi tarkeimmista askelista pysyvan rauhan saavuttamiseksi on ollut kahden maassa olevan armeijan (maoistien Peoples Liberation Army seka kuninkaan armeija tai miksi sita haluammekaan kutsua) yhdistaminen yhdeksi joukoksi. Tassa ei kuitenkaan olla onnistuttu, silla kuninkaan armeijan kenraalina on ollut herra nimeltaan Rookmangud Katawal, joka ei ole suostunut siviilihallituksen vaatimuksiin. Kyseinen mies on maan entisen kuninkaan ottopoika, joten han on lojaali ainoastaan kuninkaalle, jota ei enaa ole kaytannossa olemassa. Oletettavaa on, etta tallainen toiminta ei miellyta istuvaa hallitusta. Oletettavaa on myos, etta kahdelle armeijalle ei ole tilaa yhdessa maassa. Tama ongelma on pyritty ratkaisemaan neuvottelemalla viimeiset pari kuukautta, tuloksetta. Jonkinlaisen mittasuhteen maassa jyllaavista poliittisista voimista saanette kun kerron, etta maoistien nuorisojaseniin kuuluu vaatimattomat 1,8 miljoonaa ihmista.
Kaksi viikkoa sitten kysyin katulapsikeskuksen ohjaaja Rajeshilta taman mielipidetta tulevaisuudesta, ja vastaus oli koruton: "Well, Osku. I have to tell you, I think there's going to be alot of blood". Tama lause palautui mieleeni viime sunnuntaina, kun nettikahviossa istuessani nain tv-uutisista livekuvaa jokapaivaisen tyomatkareittini varrelta, jossa mielenosoittajat riehuivat ja polttivat autonrenkaita kadulla. Kylman hien noustessa iholleni mietin, etta kenraalin suhteen on varmaankin tapahtunut jotakin. Netista sain tiedon, etta maoistihallituksen paaministeri on erottanut kenraalin. Taman seurauksena maan presidentti, joka taas on kuninkaan miehia, oli nyreissaan, silla perustuslain (jolla ei kaytannossa ole minkaanlaista lainvoimaa) mukaan vain presidentti voi armeijan ylikomentajan ominaisuudessaan eroittaa kenraalin.
Noh, paatin vetaytya muutenkin vasyneena guesthouselleni, mutta matkan varrella sain puhelimeeni soiton koordinaattoriltamme, joka kehoitti hankkimaan ruokaa ja juomaa varastoon, silla maassa tulisi mahdollisesti astumaan voimaan neljan paivan ulkonaliikkumiskielto levottomuuksien valttamiseksi. Vetaydyimme siis kaupan kautta suojaisella esikaupunkialueella sijaistsevalle guesthouselle odottamaan lisauutisia, joita kuuluikin hieman myohemmin: hallitus ja parlamentti olivat hajonneet. Levottomin mielin yritimme miettia, mita tama kannaltamme tarkoittaa, mutta onneksi paikalliset suhtautuivat asiaan lahinna olkiaan kohauttelemalla: naita nyt tulee ja menee. Maanantai-aamuna, levottomasti nukutun yon ja sotaisten unieni jalkeen haistelimme ilmaa ja totesimme kaiken vaikuttavan normaalilta, joten lahdimme kohti tyopaikkaa. Kaikki vaikutti normaalilta ja arki pyori kuten ennenkin. Toiden jalkeen menimme elokuviin (The Fast and the Furious 4, mika elamys!) ja pelaamaan biljardia, jonka jalkeen saimme kuulla, etta paaministeri on eronnut virastaan.
Paljon on siis tapahtunut, mutta jokapaivaiseen elamaamme kaikki tama ei ole vaikuttanut juuri mitenkaan. Biljardipaikassa oli eilen ruuhkaa, koska yksityiskoulut olivat tilanteen takia kiinni, ja tanaan palatessamme tutustumisvisiitilta Suomen suurlahetystolta bussi kiersi hieman valttaakseen mielenosoittajajoukon (josta ohessa kamainen kuva). Siina se. Onneksi olemme olleet taalla jo niin pitkaan, etta tiedamme paikat joihin ei kannata menna levottomuuksien aikana ja paikat joissa tuskin tapahtuu mitaan. Talla hetkella tilanne on siis rauhallinen. Utta hallitusta yritetaan saada kasaan, mutta tietenkin jokaisella osapuolella on oma lusikkansa sopassa, josta saattaa helpostikin tulla veresta sakea. Tietamatonta kansaa on helppo agitoida. Siina tapauksessa, etta homma kay hektiseksi, me paasemme taalta kuitenkin akkia pois. Koulu, suurlahetysto ja ulkoministerio ovat tietoisiamme meidan taallaolostamme.
Me emme voi eika meidan varmaan kannatakaaan tehda juuri muuta kuin aina ennenkin: elaa hetkenkerrallaan ja pitaa seka silmat etta korvat auki. Alkaaka huoliko, kylle me pidamme itsestamme ja toisistamme huolen. Tuskin tama kovin akkia aseelliseksi selkkaukseksi menee. Tai niin paikalliset ainakin sanovat.
- Osku
Toissa lauantai-aamuna roudasimme Paulin kanssa kamamme Norwegian Houseen, joka on varsin mukava guesthouse parin kilometrin paassa omastamme. Tama siksi, etta koordinaattorimme ei halua meidan tuovan tyttoystavia residenssiimme, silla mokomaa toimintaa katsottaisiin tassa kulttuurissa pahalla silmalla. Sitten otimme taksin allemme ja lahdimme lentokentalle vastaanottamaan vasyneita mutta onnellisia matkustajia. Tyttojen aika taalla rajoittui olosuhteiden pakosta ainoastaan kahdeksaan paivaan, mutta pintaraapaisu vieraasta kulttuurista lienee aina parempi kuin ei mitaan. Parempien puoliskojemme kanssa kavimme katsastamassa Katmandun paanahtavyydet seka katulapsikeskuksen, ennenkuin lahdimme keskiviikkona kohti Pokharaa. Pokharassa majoittauduimme ilolla edellisella reissulla tutuksi tulleeseen guesthouseen. Kahdessa paivassa ei paljon kerennyt, mutta tarkeinta olikin paasta nayttamaan tytoille jotakin muutakin kuin Katmandun polyista maisemaa. Tytotkin uskaltautuivat kokeilemaan paraglidausta, josta Ninnukin tuntui epailyistaan huolimatta nauttivan suunnattomasti, silla hihkunta kuului kevyesti viidenkymmenen metrin paahan. Lisaksi paasimme jarvelle polkuveneilemaan seka vietimme ikimuistoisen vapun skumpan ja fisun avustuksella guesthousen olohuoneessa korttia pelaillen samalla kun ukkonen paukutti Annapurnaa niin etta korvissa soi. Perjantina palasimme Katmanduun ja lauantai-aamuna jatimme rakkaillemme haikeat hyvastit. Kaiken kaikkiaan yhteinen aika sujuikin hyvin, vaikka kontrasti olikin aikamoinen, silla mina ja Pauli alamme olla Nepalin meininkiin jo varsin vasyneita siina missa tytot katselivat luonnollisesti kaikkea aivan haltioissaan. Omaa menoni haittasi viela kiukutteleva massu, joka on nyt kuitenkin jo parempi, silla suurena lihakulinaristina ja kofeiiniaddiktion poulestapuhujana tunnettu matkaajanne on nyt luopunut toistaiseksi moisten hyodykkeiden kuluttamisesta taatakseen suolistonsa hyvinvoinnin.
Tavallaan oli hyva, etta tytot lahtivat jo lauantaina, silla sunnuntai-iltapaivasta taalla alkoi tapahtua oikein toden teolla. Tassa vaiheessa lienee paikallaan pieni selonteko Nepalin poliittisesta tilanteesta. Olen aikaisemmin pyrkinyt valttamaan kyseista aihetta blogissani, silla se on niin laaja ja sekava, etten valttamatta pysty sita tassa kattavasti ja taysin oikein analysoimaan. Yritan kuitenkin: Nepalissa on (tai oli) vallassa vuodesta 2006 lahtien maoistihallitus. Tata ennen maoistit kavivat 10 vuotta sissisotaa kuninkaallisen hallituksen joukkoja vastaan, ennenkuin onnistuivat vallankumouksessaan. Sota oli varsin verinen, eika yksikaan rikos varmastikaan jaanyt tekematta kummaltakaan osapuolelta. Vallankumouksen jalkeen uusi hallitus on lupaillut paljon hyvaa, mutta ei syysta tai toisesta ole onnistunut pyrkimyksissaan. Yksi tarkeimmista askelista pysyvan rauhan saavuttamiseksi on ollut kahden maassa olevan armeijan (maoistien Peoples Liberation Army seka kuninkaan armeija tai miksi sita haluammekaan kutsua) yhdistaminen yhdeksi joukoksi. Tassa ei kuitenkaan olla onnistuttu, silla kuninkaan armeijan kenraalina on ollut herra nimeltaan Rookmangud Katawal, joka ei ole suostunut siviilihallituksen vaatimuksiin. Kyseinen mies on maan entisen kuninkaan ottopoika, joten han on lojaali ainoastaan kuninkaalle, jota ei enaa ole kaytannossa olemassa. Oletettavaa on, etta tallainen toiminta ei miellyta istuvaa hallitusta. Oletettavaa on myos, etta kahdelle armeijalle ei ole tilaa yhdessa maassa. Tama ongelma on pyritty ratkaisemaan neuvottelemalla viimeiset pari kuukautta, tuloksetta. Jonkinlaisen mittasuhteen maassa jyllaavista poliittisista voimista saanette kun kerron, etta maoistien nuorisojaseniin kuuluu vaatimattomat 1,8 miljoonaa ihmista.
Kaksi viikkoa sitten kysyin katulapsikeskuksen ohjaaja Rajeshilta taman mielipidetta tulevaisuudesta, ja vastaus oli koruton: "Well, Osku. I have to tell you, I think there's going to be alot of blood". Tama lause palautui mieleeni viime sunnuntaina, kun nettikahviossa istuessani nain tv-uutisista livekuvaa jokapaivaisen tyomatkareittini varrelta, jossa mielenosoittajat riehuivat ja polttivat autonrenkaita kadulla. Kylman hien noustessa iholleni mietin, etta kenraalin suhteen on varmaankin tapahtunut jotakin. Netista sain tiedon, etta maoistihallituksen paaministeri on erottanut kenraalin. Taman seurauksena maan presidentti, joka taas on kuninkaan miehia, oli nyreissaan, silla perustuslain (jolla ei kaytannossa ole minkaanlaista lainvoimaa) mukaan vain presidentti voi armeijan ylikomentajan ominaisuudessaan eroittaa kenraalin.
Noh, paatin vetaytya muutenkin vasyneena guesthouselleni, mutta matkan varrella sain puhelimeeni soiton koordinaattoriltamme, joka kehoitti hankkimaan ruokaa ja juomaa varastoon, silla maassa tulisi mahdollisesti astumaan voimaan neljan paivan ulkonaliikkumiskielto levottomuuksien valttamiseksi. Vetaydyimme siis kaupan kautta suojaisella esikaupunkialueella sijaistsevalle guesthouselle odottamaan lisauutisia, joita kuuluikin hieman myohemmin: hallitus ja parlamentti olivat hajonneet. Levottomin mielin yritimme miettia, mita tama kannaltamme tarkoittaa, mutta onneksi paikalliset suhtautuivat asiaan lahinna olkiaan kohauttelemalla: naita nyt tulee ja menee. Maanantai-aamuna, levottomasti nukutun yon ja sotaisten unieni jalkeen haistelimme ilmaa ja totesimme kaiken vaikuttavan normaalilta, joten lahdimme kohti tyopaikkaa. Kaikki vaikutti normaalilta ja arki pyori kuten ennenkin. Toiden jalkeen menimme elokuviin (The Fast and the Furious 4, mika elamys!) ja pelaamaan biljardia, jonka jalkeen saimme kuulla, etta paaministeri on eronnut virastaan.
Paljon on siis tapahtunut, mutta jokapaivaiseen elamaamme kaikki tama ei ole vaikuttanut juuri mitenkaan. Biljardipaikassa oli eilen ruuhkaa, koska yksityiskoulut olivat tilanteen takia kiinni, ja tanaan palatessamme tutustumisvisiitilta Suomen suurlahetystolta bussi kiersi hieman valttaakseen mielenosoittajajoukon (josta ohessa kamainen kuva). Siina se. Onneksi olemme olleet taalla jo niin pitkaan, etta tiedamme paikat joihin ei kannata menna levottomuuksien aikana ja paikat joissa tuskin tapahtuu mitaan. Talla hetkella tilanne on siis rauhallinen. Utta hallitusta yritetaan saada kasaan, mutta tietenkin jokaisella osapuolella on oma lusikkansa sopassa, josta saattaa helpostikin tulla veresta sakea. Tietamatonta kansaa on helppo agitoida. Siina tapauksessa, etta homma kay hektiseksi, me paasemme taalta kuitenkin akkia pois. Koulu, suurlahetysto ja ulkoministerio ovat tietoisiamme meidan taallaolostamme.
Me emme voi eika meidan varmaan kannatakaaan tehda juuri muuta kuin aina ennenkin: elaa hetkenkerrallaan ja pitaa seka silmat etta korvat auki. Alkaaka huoliko, kylle me pidamme itsestamme ja toisistamme huolen. Tuskin tama kovin akkia aseelliseksi selkkaukseksi menee. Tai niin paikalliset ainakin sanovat.
- Osku
Ps. Teitakin varmasti alkoi kiinnostamaan mita taalla tapahtuu, joten kannattaa katsella osoitteesta http://www.nepalnews.com/
No comments:
Post a Comment