Oskarin matkan viimeiset hetket ovat kasilla, ja nyt on koittanut aika kirjottaa taman reissun viimeinen blogi. Tunteet kotiinlahdon suhteen ovat jokseenkin ristiriitaiset; kaipaan monia asioita Suomessa, mutta toisaalta tiedan myos tulevani kaipaamaan monia asioita taalta. Taalla ihmiset eivat tarvitse ymparilleen kahta metria tilaa tunteakseen olonsa mukavaksi. Taalla ei tarvitse odottaa myohasas olevaa bussia, ei jonottaa, eika kayttaa suojatieta. Toisaalta taalla ei voi olla rauhassa ja hiljaisuudessa, ei voi kavella lumisateen kaunistamaa katua kahta kilometria nakematta ketaam, ei lahtea mokille saunomaan tai puistoon piknikille, tai tormata sattumalta vanhaan ystavaan, jonka kanssa lahtea kahville.
En tule kaipaamaan koyhyyden ja kurjuuden nakemista, epatasa-arvon raikeytta ja hyvaksikayton haikailemattomyytta, mutta tulen kaipaamaan muutamien ihmisten hakellyttavan suurta ystavallisyytta, vieraanvaraisuutta ja vilpittomyytta. Eniten tulen luultavasti kaipaamaan sita tunnetta, jonka koki lapsena kun eksyi pyoreretkella tai mokkimetsassa hieman liian pitkalle ja naki ymparillaan kaikkea uutta, ihmeellista. Samalla hieman jannitti ja otti vatsanpohjasta, mutta oli myos iloinen loydettyaan jotakin.
Kaiken kaikkiaan menneet 3 kuukautta ja 3 viikkoa ovat olleet vallattoman hauskaa, antoisaa ja opettavaista aikaa. Uskon ja toivon tulevani kotiin taman kokemuksen jalkeen seka henkisesti etta fyysisesti vahvempana. Senpa takia tassa vaiheessa lienee syyta jattaa pieni kiitos mukana olleille ystavilleni. Koin kanssanne paljon, te teitte matkastani enemman. Tietenkin on myos kiitettava Suomessa odottavia ystavia: tiedan etta olitte hengessa mukana, enka malta odottaa etta paasen nakemaan teidat kaikki! Ennen kaikkea taytyy kuitenkin kiittaa perhetta: isa, aiti, veli, sisko - ilman teilta saamiansa vahvoja juuria tama puu ei olisi kestanyt maailman tuulia. Sitten on tietenkin viela Ninnu, joka jo varmasti luuli etta unohdin. En tietenkaan unohtanut, mutta sinun kiittamiseesi minulla on monta hiljaista ja lamminta kesailtaa aikaa.
Matkan innoittamana jatan teille kaikille vahvan kehotuksen: pyrkikaa tekemaan elamallanne, ajallanne ja rahoillanne niinkuin itse haluatte - ei niinkuin teidan halutaan tai oletetaan tekevan. Sen ei tarvitse olla muilta pois. Minakin tein niin, ja kavelen lauantaina kotiin taskut taynna ilmaa rikkaampana kuin koskaan.
Tahan kehotukseen hiljenee Katmandu. Nahdaan kesa-Suomessa!
- rakkaudella: Osku
Ohessa viela videopatka jaahyvaispaivaltamme katulapsikeskuksesta. Jos ei naissa sieluissa ole toivoa, niin missa sitten?
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment