Verta, hikea ja synttareita

Jahas, jahas. Edellisen jalkeen ei tapahtunut kummempia ennen perjantaita. Perus tyoviikko, hajoilua aikaisiin aamuihin ja iloa ihanista lapsista, torstai-iltana pienimuotoinen mutta hyva synttari-illallinen.
Perjantai olikin sitten vallan erilainen paiva. Kyseisena paivana vietetaan Dashain-nimista uhrijuhlaa, jolla pyritaan lepyyttamaan Kali-nimista jumalaa. Paiva tunnetaan tuttavallisimmin nimena Chopping Day, ja syy tahan on ilmeinen: paivan aikana paansa menettaa 64 puhvelia, vuohta ja kanaa. Meille tarjoitui hieno tilaisuus paasta seuraamaan tata tapahtumaa, kun tyonohjaajamme Rajesh ohjasi meidat aitiopaikoille Kathmandun Dhurbar Squarella olevan varuskunnan sisapihalla sijaitsevan uhrikentan laidalle. Kummallista kylla paikalliset eivat paase veri-riemua todistamaan, jonkinlaisena syyna tahan meille seliteltiin tilan puutetta. No, eipa siina sitten muuta kun penkille istumaan ja katselemaan, kuinka suuri sapeli heiluu ja veri roiskuu kaulavaltimoista. Paan pitaa katketa yhdesta iskusta - muutoin koittaa suuri epaonni. Yha satkivaa, paatonta ruhoa raahataan ympari, ja pulppualvalla verella piirretaan maahan uhriympyraa. Kesken taman kaiken ihmettelya ja pahan olon kasvua viereemme tuli tarjoilia, joka tarjoisi teeta kaupan paallisiksi. Eihan siita oikein kehdannut kieltaytya, mutta ei se hyvaakaan ollut. Kovin kauan emme jaksaneet tai kykeneet moista meininkia katselemaan, joten palasimme pahoinvoivina takaisin toihin.
Tastakin kuitenkin tokeennuttiin, mika olikin hyva, silla iltapaivasta ystavani Mana oli suunnitellut aitinsa avulla minulle jonkinlaisen synttariyllarin. Minulla ei ollut hajuakaan, mita tuleman piti, mutta mies sanoi etta minun on oltava valmis lahtoon klo 17. Viidelta mies polahti guesthousen portilla ja siita lahdimme kavelemaan pitkin Patanin katuja niita naita jutellen. Mies vei minut pienelle kojulle, jossa myytiin paikallisten suosimia pikkusuolaisia; rapeita, ohuita ja onttoja taikinapalloja, joiden sisalle laitettiin vetinen liemi ja maustemossoa. "Keittio" ei vaikuttanut kovin hygieniselta, mutta makupalat olivat hyvia eivatka ole ainakaan toistaiseksi aiheuttaneet minkaanlaisia komplikaatioita.
Valipalan jalkeen jatkoimme matkaamme laheiselle kattoterassiravintolalle, jossa Mana vaitti ystavanasa tyoskentelevan. Tamakin meni lapi, silla Mana tuntuu tuntevan koko Katmandun ja tormaa jatkuvasti ystaviinsa missa ikina olemmekin. Mana kaveli ylakertaan ja pyysi minua odottamaan sen aikaa kun han kay katsomassa onko ystavansa paikalla. Pian Mana palasi alas ja pyysi minutkin kattoterassille nauttimaan jotakin juotavaa. Ylos kiivettyani kuulin selkani takaa kovan, moniaanisen ja -kielisen huudon: "YLLATYSSUPRISEEE!!!" Kaannyin ympari ja kas - paikalla olivatkin kaikki matkaseurueeseemme kuuluvat seka uudet paikalliset ystavani. Yllatys oli taydellinen, mies iloinen ja liikuttunut. Hakellyksesta toivuttuani tilasin oluen ja kanapihvin, jotka syotyamme matka jatkui seuraavaan kohteeseen. Pauli varoitteli tassa vaiheessa, etta edessa on viela yllatysten yo. Nain todellakin oli, silla seuraavaksi hypattiin bussiin, ja bussista poistuessani silmani sidottiin. Minut talutettiin sisalle tuttuun ravintolaan ja huivia raotettiin hetkeksi, jolloin nain edessani Anun, jolta sain onnitteluhalit hienon kukkaseppeleen kera. Huivi uudelleen silmille, poydan aareen istumaan, huivi pois ja edessani oli hienoin synttarikakku jonka olen ikina nahnyt. Komistus oli leivottu kitaran muotoon ja koristeltu upeasti. Jalleen kerran olin sanaton. Ja tiedatte, kuinka harvinaista se minun kohdallani on.
Kakku nautittiin kahvin ja punaviinin kera, jonka jalkeen ilta jatkui parin kilometrin vesisademyrkyssa tarpomisen jalkeen mita mainioimmassa pikku klubissa, jossa livebandi soitti paikallista musiikkia. Loppuillasta intouduimme tanssimaan ja matkaseurueeseemme liittynyt Lars paasi soittamaan rumpuja - kapuloiden puutteesta johtuen kahdella lyijykynalla. Sitten valomerkin jalkeen taksilla guesthouselle, missa minua odotti viela yksi yllatys: Mana oli lainannut meille kitaransa, jolla sain soittaa muille tuutulauluja. Sanonpahan vaan, etta silloin sita vasta on humalassa kun ei humalatilastaan huolimatta soita hyvin.
Kaiken kaikkiaan siis aikamoinen paiva, jota en varmasti tule koskaan unohtamaan. Samalla tuli mietittya, etta miten ystavat viitsivat moista jarjestaa kun kettuilen vain heille paivat pitkat. Noh, rakkautta voi ilmaista monella tavalla!
Nyt pari paivaa lepoa takana, huomenna taas pirteana aamulla toihin.
Hyvissa tunnelmissa, kuinkas muutenkaan: Osku