Eli jos edellisesta jatketaan, niin perjantai-aamuna koitti tosiaan lahto mini-trekille (guesthousen isanta haukkui Coca-Cola trekiksi). Tarkoituksena oli kavella n. 20 kilometria kahdessa paivassa ja yopya niiden valissa Dhampus-nimisessa guesthouse-kylassa, joka sijaitsee aivan Annapurna-vuoriston luonnonsuojelualueen rajan tuntumassa. Mukaamme matkalle otimme guesthousen omistajan pikkuveljen, joka tekee keikkaa trekking-oppaana. Taisto ei paassyt mahataudin takia taistelemaan, joten minun oli tyytyminen pelkkaan Pauliin.
Ensimmaisena paivana saa oli mita mainioin, mutta en ottanut juurikaan kuvia, silla toisen paivan maisemien piti olla paljon paremmat.
Pysahdyimme puolimatkasta oppaamme isoisan kylaan, jossa saimme pienen maistiasen paikallisten maalaisten elamasta (ja heidan nuudelikeitostaan). Sitten loppumatkan talsiminen Dhampukseen, josta piti olla aamulla mahtavat nakymat Annapurnalle. Aamulla heratessani avasin siis ensimmaiseksi verhot, mutta huomasinkin nakevani pelkkaa harmaata hernerokkasumua. Oletko muuten koskaan miettinyt, mista moinen sanonta tulee? Niin, eiko olekin kiva mielikuva. No, joka tapauksessa: soimme aamupalan, pakkasimme vahaiset varusteemme ja jatkoimme matkaa. Lauantain reitti kulki oppaamme talon kautta Sarangotille, eli sille liitovarjoilukukkulalle, ja sielta takaisin Pokharaan.
Oppaamme kylassa soimme hanen vaimonsa laittaman, alyttoman hyvan lounaan jonka voimalla parjasimme hienosti loppumatkan. Hetkellisista vasymyksen tunteista huolimatta emme turvautuneet oppaamme metodiin: revitaan puskasta huumaavia yrtteja ja pureskellaan niita matkailun lomassa. Ei se mitaan, mukava mieshan han silti oli.
Launtai-iltana lepa, yolla unta palloon ja sunnuntai-aamuna karu paluu Kathmandun arkeen. Eipa tassa, hommat rullaavat hienosti omalla painollaan.
- Osku
Ps. Nettipaikka sulkeutuu juuri, joten blogi jai vahan vajaaksi ja kuvattomaksi. Palaan asiaan luultavasti lauantaina. Pitakaa huolta!
Tuesday, March 31, 2009
Thursday, March 26, 2009
Kaksi palaa taivasta
Jepjep, nyt on siis torstai-ilta ja loma alkaa olemaan haikeasti voiton puolella. Paljon on kuitenkin saatu aikaiseksi. Tiistai-aamuna klo 9 Jeeppi haki minut, Tuukan, Taiston, Tarun ja Tiinan (eli 4 T:ta) guesthousen ovelta ja aloitimme matkamme kohti kallionkieleketta, josta oli tarkoutus juosta liitovarjon ja lentajan kanssa alas. Matkasimme yha pienemmaksi ja pienemmaksi kayvaa tieta Sarangotin kukkulan huipulle, jonka korkeus merenpinnasta on jotakuinkin 1800 metria. Pienen odottelun jalkeen Marcus Gronholmia muisuttava, pelottavan vahapuheinen lentajani Vincent puki valjaat paalleni, kiinnitti minut itseensa ja itsensa varjoon, pyysi juoksemaan ja sitten mentiin! Tunnelma oli huima, mutta kyyti yllattavan tasaista ja mukavaa. Tokaisinkin Vincentille, etta tama on varmaan maailman onnellisin mies saadessaan harrastaa niinkin hienoa aktiviteettia ammatikseen. Vincentin vastaus oli jaatava: "Yes, yes, but this is pretty dangerous!". Aha. Lentaja kaytti apunaan koulutettua kondori-kotkaa, joka etsi meille sopivimmat ilmavirtaukset. Naiden virtausten avulla nousimme lahtopaikastammekin puolisen kilometria ylospain, josta tiputeltiin sitten pikkuhiljaa alas. Kaiken kaikkiaan lento kesti puolisen tuntia. Ihan riittavasti, silla loppulennosta heiluminen alkoi kayda vatsani paalle, mutta selvisin kuitenkin ilman Talbotin takapenkilta tuttuja komplikaatioita.
Matkalla paragliding-firman toimistolta guesthouselle tormasin paikalliseen pyoravuokrausfirmaan, joka jarjestaa raataloityja fillariretkia huippupyorilla Pokharan lahialueella. Aktiivisuuspaissani menin sopimaan fillarilenkin jo seuraavaksi paivaksi, eli keskiviikoksi. Tiistain ja keskiviikon valinen yo meni kuitenkin mahojen ja jannityksen takia seka minulta etta Paulilta ihmeelliseksi kukkumiseksi (aamuneljalta soi paassa "Uua hela natten, uua hela dan"), joten aamulla paatimme siirtaa pyorailya paivalla eteenpain. Keskiviikosta tuli siis aktiviteeteista vapaa paiva, mika sattuikin sopivasti, silla eilien ukosti ja satoi lahes koko paivan. Muutenkin teki ihan hyvaa levata valilla.
Tana aamuna kello soi 6.30 ja kavelimme Paulin kanssa pyorafirmalle, jossa soimme aamupalan ennenkuin otimme allemme hienot taysjoustomaastopyorat ja mukaamme kolme paikallista opasta. Oppaiden ja asiakkaiden suhde oli siis hieman nurinkurinen, mika kuvastaa lahinna paikallista kasitysta tyollistamisesta. Toisaalta kaverit sanoivat, etta tahan aikaan vuodesta opastuskeikkoja on vahan, ja hekin tahtoivat ajamaan. 35:n kilometrin pituinen reittimme koostui siirtymasta eraan kukkulan juurelle, kiipeamisesta kyseiselle kukkulalle, paukuttelusta sielta alas ja sitten takaisin Pokharaan. Kuten blogia aktiivisemmin seuraavat tietavatkin, olen maannut viimeiset pari viikkoa jotakuinkin jatkuvasti sangyssa, joten kuntoni on paassyt aika heikoksi. Taman huomasin viimeistaan siina vaiheessa, kun keuhkojeni jo huutaessa armoa opas sanoi: "Ok, it's 40 minutes of climbing from here". Ja tiena lahina karrypolkua muistuttava, sateesta pehmennyt sorapinta. Paikallisten kunto sita vasten oli hammastyttava. Siina vaiheessa kun mina olin jo aivan naatti, oppaat painelivat maaratietoisen rauhallisesti ylospain osoittamatta minkaanlaisia rasituksen merkkeja. Jossakin vaiheessa nousua matkamiehenne oli pakko ontaa Valentin Konosen lanseeraama keino kayttoon, mutta sen jalkeen loppunousu sujui jo mallikkaammin. Maen paalla pidimme hetken taukoa, laskimme pyorien satulat alas, pistimme isoa vaihdetta silmaan ja Oskarin taivas aukeni: pelkkaa nopeaa, mutkaista, vaivatonta mutta sopivan haastavaa alamakea monta kilometria putkeen. Alamaessa pysyin jonkin aikaa jopa paikallisten hullujen vauhdissa, mutta sitten ajattelin etten tahdo hukata loppuaikaani Nepalissa murtumia paikkaillen. Hauskaa oli silti - tuntui ettei naamani ollut tarpeeksi iso hymya varten! Loppumatka oli lahinna rauhallista ajelua takaisin Pokharaan, mutta siitakaan ei selvitty ilman reisien kramppausta. Ei se mitaan, perilla vuokraustoimistossa oli vasynyt, mutta aarimmaisen onnellinen mies.
Sitten guesthouselle paikkareille, jonka jalkeen varasimme parin paivan trekkauksen laheisille vuorille. Kahdessa paivassahan ei hirvittavan pitkalle kerkea, mutta nakeepahan ainakin vahan mista lajissa on kyse. Ehka sitten myohemmin lisaa. Suunnitelmana siis lahto huomisaamuna Taiston ja Paulin kanssa ja paluu lauantaina illalla. Sunnuntai-aamuna kamat kasaan ja paluu Kathmanduun - ajatus, joka tuntuu talla hetkella lahinna arsyttavalta. Pokhara ja Kathmandu ovat kuin kaksi maailmaa. Ja Pokharan maailma on mukavampi.
Taalla siis kaikki hyvin, toivottavasti teilla kaikilla siellakin! Ikava on!
- Osku
Matkalla paragliding-firman toimistolta guesthouselle tormasin paikalliseen pyoravuokrausfirmaan, joka jarjestaa raataloityja fillariretkia huippupyorilla Pokharan lahialueella. Aktiivisuuspaissani menin sopimaan fillarilenkin jo seuraavaksi paivaksi, eli keskiviikoksi. Tiistain ja keskiviikon valinen yo meni kuitenkin mahojen ja jannityksen takia seka minulta etta Paulilta ihmeelliseksi kukkumiseksi (aamuneljalta soi paassa "Uua hela natten, uua hela dan"), joten aamulla paatimme siirtaa pyorailya paivalla eteenpain. Keskiviikosta tuli siis aktiviteeteista vapaa paiva, mika sattuikin sopivasti, silla eilien ukosti ja satoi lahes koko paivan. Muutenkin teki ihan hyvaa levata valilla.
Tana aamuna kello soi 6.30 ja kavelimme Paulin kanssa pyorafirmalle, jossa soimme aamupalan ennenkuin otimme allemme hienot taysjoustomaastopyorat ja mukaamme kolme paikallista opasta. Oppaiden ja asiakkaiden suhde oli siis hieman nurinkurinen, mika kuvastaa lahinna paikallista kasitysta tyollistamisesta. Toisaalta kaverit sanoivat, etta tahan aikaan vuodesta opastuskeikkoja on vahan, ja hekin tahtoivat ajamaan. 35:n kilometrin pituinen reittimme koostui siirtymasta eraan kukkulan juurelle, kiipeamisesta kyseiselle kukkulalle, paukuttelusta sielta alas ja sitten takaisin Pokharaan. Kuten blogia aktiivisemmin seuraavat tietavatkin, olen maannut viimeiset pari viikkoa jotakuinkin jatkuvasti sangyssa, joten kuntoni on paassyt aika heikoksi. Taman huomasin viimeistaan siina vaiheessa, kun keuhkojeni jo huutaessa armoa opas sanoi: "Ok, it's 40 minutes of climbing from here". Ja tiena lahina karrypolkua muistuttava, sateesta pehmennyt sorapinta. Paikallisten kunto sita vasten oli hammastyttava. Siina vaiheessa kun mina olin jo aivan naatti, oppaat painelivat maaratietoisen rauhallisesti ylospain osoittamatta minkaanlaisia rasituksen merkkeja. Jossakin vaiheessa nousua matkamiehenne oli pakko ontaa Valentin Konosen lanseeraama keino kayttoon, mutta sen jalkeen loppunousu sujui jo mallikkaammin. Maen paalla pidimme hetken taukoa, laskimme pyorien satulat alas, pistimme isoa vaihdetta silmaan ja Oskarin taivas aukeni: pelkkaa nopeaa, mutkaista, vaivatonta mutta sopivan haastavaa alamakea monta kilometria putkeen. Alamaessa pysyin jonkin aikaa jopa paikallisten hullujen vauhdissa, mutta sitten ajattelin etten tahdo hukata loppuaikaani Nepalissa murtumia paikkaillen. Hauskaa oli silti - tuntui ettei naamani ollut tarpeeksi iso hymya varten! Loppumatka oli lahinna rauhallista ajelua takaisin Pokharaan, mutta siitakaan ei selvitty ilman reisien kramppausta. Ei se mitaan, perilla vuokraustoimistossa oli vasynyt, mutta aarimmaisen onnellinen mies.
Sitten guesthouselle paikkareille, jonka jalkeen varasimme parin paivan trekkauksen laheisille vuorille. Kahdessa paivassahan ei hirvittavan pitkalle kerkea, mutta nakeepahan ainakin vahan mista lajissa on kyse. Ehka sitten myohemmin lisaa. Suunnitelmana siis lahto huomisaamuna Taiston ja Paulin kanssa ja paluu lauantaina illalla. Sunnuntai-aamuna kamat kasaan ja paluu Kathmanduun - ajatus, joka tuntuu talla hetkella lahinna arsyttavalta. Pokhara ja Kathmandu ovat kuin kaksi maailmaa. Ja Pokharan maailma on mukavampi.
Taalla siis kaikki hyvin, toivottavasti teilla kaikilla siellakin! Ikava on!
- Osku
Monday, March 23, 2009
Paratiisikaupunki
No niin, antibiootit ovat loytaneet kohteensa ja mies nosti eilen jalkansa haudasta. Nyt kondis on jo jotakuinkin erinomainen, vaikka maha aina valilla vahan kipuileekin. Aiti: voit huokaista helpotuksesta.
Asumme taalla mukavassa ja edullisessa guesthousessa, jota yllapitaa kasittaaksemme Australiasta kotoisin oleva nainen yhdessa kahden paikallisen miehen kanssa. Nama miehet ovat mukavia supliikkivekkuleita, ja on ollut hienoa nahda, etta taallakin osataan olla rehellisesti aalioita.
Asumme taalla mukavassa ja edullisessa guesthousessa, jota yllapitaa kasittaaksemme Australiasta kotoisin oleva nainen yhdessa kahden paikallisen miehen kanssa. Nama miehet ovat mukavia supliikkivekkuleita, ja on ollut hienoa nahda, etta taallakin osataan olla rehellisesti aalioita.
Eilinen paiva meni rentoutuessa ja kaupunkiin tutustuessa, mutta tanaan on tullut urheiltua senkin edesta. Vuokrasimme aamulla viiteen pekkaan jarven rannalta veneen ja meloimme parin kilometrin pituisen matkan jarven toiselle puolelle. Rannalta lahti tunnin kaveltava Ahlaisten kiviportaita muistuttava polku kukkulan paalle, kohti World Peace Pakodaa, eli hienoa, n. 100 m korkeaa uskonnollista symbolia kohti. Kohteen syvempi merkitys on itselleni vielakin hamaran peitossa, mutta sen nakeminen oli ehdottomasti varsin rankan nousun arvoista. Sitten ihmeteltiin, rapsittiin kuvia ja tiputeltiin hiljaksiin takaisin alas ja veneella kotia kohti. Taman jalkeen mahdollisimman iso pizza rantaravintolassa, pienta lepoa ja varsin nayttavan ukkosen ihmettelya guesthousella ennen iltapalakeittoa ja tata nettisessiota. Sen verran on teita kiusattava, etta ilma on taalla oita lukuunottamatta todella lammin ja useimmiten aurinkoinen - ei siis paremmasta valia. Kaupunkikin on oikein mukava lukuunottamatta huumemyyjien hakellyttavaa maaraa. Heistakaan ei kuitenkaan ole lainkaan yhta paljon haittaa kuin joka ikisessa kadunkulmassa paivystavista partureista, jotka ymmarrettavasta syysta huutelevat: "Mister, mister! Shave, mister, shave!" Ja mitas huomenna? Aamulla bussikyyti laheiselle Sharangotin kukkulalle ja sielta liitovarjotandemhyppy alas. Ja tata kirjoittaessani toisella sivulla 
maastopyorailymahdollisuuksien kartoitusta. Sori, aiti.
maastopyorailymahdollisuuksien kartoitusta. Sori, aiti. - vasyneena mutta onnellisena: 
Osku
OskuNaissa kuvissa siis mina kaupunki taustallani levahtamassa matkalla Stupalle, ja toisessa matkakumppanini Jussi uuden tytto- tai poikaystavansa kanssa, en osaa katsoa lehmia silla silmalla. Lisaakin voisin laittaa, mutta netin nopeus on luokkaa kuvottava, joten saatte nyt parjata ilman.
Saturday, March 21, 2009
Nyt se sitten iski
Jep, nimittain turistiripuli. Kivakiva. Edellisesta postauksesta on nyt kasittaakseni jotakuinkin 8 paivaa, ja niista yhta lukuunottamatta olen ollut taudin kourissa. Homma alkoi viime perjantain-lauantain valisena yona kovana oksenteluna. Lauantaina kovaa kuumetta, sunnuntaina taas ihan ok, mutta silti hieman toipilas. Fiksuna paatin levata viela maanantain, ja tiistaina paasin jopa toihin asti. Mutta, mutta... Tiistai-iltana homma alkoi uudestaan, talla kertaa ripulin merkeissa. Etta tassa on nyt mennyt hienosti monta paivaa sangyssa, paivat lukien hienoja kirjoja ja yot katsellen David Lynchin elokuvia muistuttavia unia. Janna juttu muuten, etta kun on kipea ja kaukana kotoa, palaa joka yo unissaan juurilleen: Pihlikseen tai Snappikseen.
Hommaa on yritetty hoitaa runsaalla nesteytyksella ja syomalla iisisti mutta terveellisesti, mutta mikaan ei tuntunut auttavan, joten eilen oli pakko menna laakariin. Tamakin oli kokemus sinansa, jonka lopputulemana sain poppamiehelta mukaani taikapussin: kaksi alyttoman isoa tablettia, jotka piti niella illalla ilman vetta, antibioottikuurihassakan jota napsin parhaillaan, seka rehydration-setin, eli veteen sekoitettavaa, ikavan makuista jauhetta jota olisi juotava 3 litraa paivassa. Ainakaan toistaiseksi mistaan edellamainitusta ei ole ollut havaittavissa minkaanlaista hyotya, mutta toivotaan parasta.
Noh, kaikesta sairastelusta huolimatta lahdin tana aamuna kaikkien muiden seurassani olevien suomalaisten kanssa viettamaan viikon lomaa Pokhraan; kauniiseen, jarven rannalla sijaitsevaan turistikaupunkiin n. 200 km:n ja kuuden tunnin ajomatkan paahan Kathmandusta. Saavuimme tanne muutama tunti sitten, kavimme syomassa ja nyt istun sitten niinkun tassa. Lomakohteena tama olisi aivan ihanteellinen TERVEELLE nuorelle miehelle; aktiviteetteja loytyy joka lahtoon ja maisemat ovat upeita. Enka ole nahnyt missaan vastaavanlaisia pyorailymaastoja
. On siis sanottava rehellisesti, etta talla hetkella ottaa paahan, mutta parantumista odotellaan! Ja kaikesta tasta huolimatta jaksoin kuitenkin kiiveta puuhun kukkoilemaan.
- Osku
Hommaa on yritetty hoitaa runsaalla nesteytyksella ja syomalla iisisti mutta terveellisesti, mutta mikaan ei tuntunut auttavan, joten eilen oli pakko menna laakariin. Tamakin oli kokemus sinansa, jonka lopputulemana sain poppamiehelta mukaani taikapussin: kaksi alyttoman isoa tablettia, jotka piti niella illalla ilman vetta, antibioottikuurihassakan jota napsin parhaillaan, seka rehydration-setin, eli veteen sekoitettavaa, ikavan makuista jauhetta jota olisi juotava 3 litraa paivassa. Ainakaan toistaiseksi mistaan edellamainitusta ei ole ollut havaittavissa minkaanlaista hyotya, mutta toivotaan parasta.
Noh, kaikesta sairastelusta huolimatta lahdin tana aamuna kaikkien muiden seurassani olevien suomalaisten kanssa viettamaan viikon lomaa Pokhraan; kauniiseen, jarven rannalla sijaitsevaan turistikaupunkiin n. 200 km:n ja kuuden tunnin ajomatkan paahan Kathmandusta. Saavuimme tanne muutama tunti sitten, kavimme syomassa ja nyt istun sitten niinkun tassa. Lomakohteena tama olisi aivan ihanteellinen TERVEELLE nuorelle miehelle; aktiviteetteja loytyy joka lahtoon ja maisemat ovat upeita. Enka ole nahnyt missaan vastaavanlaisia pyorailymaastoja
. On siis sanottava rehellisesti, etta talla hetkella ottaa paahan, mutta parantumista odotellaan! Ja kaikesta tasta huolimatta jaksoin kuitenkin kiiveta puuhun kukkoilemaan.- Osku
Friday, March 13, 2009
Kahteen kertaan uitettu koira
No niin.Jalleen on vierahtanyt viikko Kathmandussa. Aika kuluu nyt todella nopeasti, enka suostu uskomaan, etta ensimmainen kuukausi on jo takanapain. Tasta kaksi viikkoa, niin ollaan jo puolivalissa. Uskomatonta!
Noh, viime paivistyksen jalkeen on tapahtunut seuraavaa mainitsemisen arvoista: perjantaista alkoi keskiviikkoon asti kestany loma, jota juhlistimme perjaintaina guesthousella vietttamalla pitkaa iltaa. Lauantaina olo olikin sitten vahan sen mukainen, mutta onneksi saimme helpostusta trekkaustoimiston miehen tarjoamasta sauna-hieronta-setista. Olin elamani ensimmaista kertaa hieronnassa, ja hierontapoydalla maatessani huomasin jannittavani jotakuinkin yhta paljon kuin hammaslaakarissa. Hyvin pian huomasin kuitenkin nauttivani olostani, silla hierojamies oli todella ammattitaitoisen oloinen. Viereisella poydalla makoillut Tuukka kuitenkin epaili, etta hierojallani oli tuberkuloosi, silla tama oli varustautunut hengityssuojaimella ja yski jatkuvasti. Itse epailen, etta kyseessa oli taysin normaali, jalkahien aiheuttama reaktio. Noh, hieronta kesti tunnin ja intiimialueita lukuunottamatta joka ikinen kohta kropasta tuli hierotuksi - silmaluomia myoten.
Hieronnan jalkeen oli vuorossa kauan odottamamme sauna. Totuus oli taas tarua ihmeellisempaa; saunasta puuttui loylykauha, ampari, rappana seka puolet kiuaskivista. Onneksi mukanani oli litran vesipullo, jolla saimme jonkinlaista loylyntapaista aikaiseksi. Kanssamme saunoi myos paikallinen ystavamme Mana. Mies oli ensimmaista kertaa elamassaan saunassa, ja viela tallaisten suomalaisten hullujen kanssa. Oli siina Nepalin pojalla ihmettelemista!
Sunnuntai ja maanantai sujuivat lepailyn merkissa, silla pieni flunssa vaivaa matkaajaa edelleen. Lepo tuli kuitenkin tarpeeseen, silla tiistaina koitti viimeinkin paiva, jonka vuoksi koko loma oli olemassa: Holi. Ja mika tama Holi sitten on? Lienee turha edes yrittaa selittaa, mutta selitysten mestarina yritan silti: etaisesti meidan vappuamme muistuttava vari-ilottelujuhla, jota on alunperin juhlittu jonkin pahan jumalan kuoleman kunniaksi. Nyt juhlan alkuperainen tarkoitus on useimmilta hamaran peitossa, mutta meininki on sitakin hurjempaa. Ideana on sotkea ihmisia varijauheella seka varjatylla tai kirkkaalla vedella taytetylla vesi-ilmapalloilla. Myos vesiampareiden kaataminen niskaan on suosittua. Varit ja vedet ovat ikaankuin rakkauden ilmaus, tai sitten tama on vaan hyva tekosyy kaikella sotkemiselle. Taman kuulleina olimme valmistaneet juhlaa varten mielestamme riittavan maaran vesi-ilmapalloja, mutta kun lahdimme kaduille, ymmarsimme suomalaisesta sisusta huolimatta olevamme pahassa alakynnessa ja kaikkien maalitauluina. Hyvin pian kavi selvaksi, etta palloja, vareja ja vetta on turha vaistella. Ei muuta kun taysilla mukaan! Koko ajan viuhui palloja, kaatui parvekkeelta vetta niskaan tai joku oli hieromassa naamaan varijauhetta niin etta polina kavi. Nepalilaisten kasitys ns. ihmisen omasta tilasta on hieman toista kuin meidan suomalaisten, mutta homma ei kuitenkaan kaynyt ahdistavaksi kuin pahimmissa paikoissa. Mukanamme leikissa olivat myos paikalliset ystavamme Samip ja Mana. Juhliemme oli maara jatkua Manan kotona, missa hanen perheensa tulisi tarjoamaan meille illallista. Kavellessamme kohti vierailupaikkaa mietimme, kehtaammeko menna ruokapoytaan litimarkina ja tuhannenkirjavina, mutta tahan kysymykseen saatiin vastaus Manan talon porttikongissa isantaperheen heittaessa niskohimme amparikaupalla vetta. Taman jekun korvasi kuitenkin maittava paikallinen kotiruoka, jota tarjoiltiin lisaa sita mukaan kun lautanen tyhjeni. Samalla tuli maisteltua riisiviinaa seka riisiolutta, joista ensinmainittu muistutti lahinna kiljua ja jalkimmainen oli hyvaa. Kaiken kaikkiaan paiva oli aivan mielettoman hauska ja satavarmasti unohtumaton!
Noh, holin jalkeen karu paluu arkeen ja viikonlopun odottelua. Nyt on taman viikon tyot tehty, joten ei muuta kun hyvin ansaitun viikonlopun viettoon!
- Osku
Thursday, March 5, 2009
Paivasi Oskarina
Noniin. Paljon on herannyt kysymyksia ja ihmettelya sen suhteen, millaista taalla oikein on. Tahan kysymykseen ei ole ihan helppo vastata, mutta yritan tassa bloggauksessa parhaani. Tarkoitus oli liittaa oheen myos kuvia, mutta taman koneen liittimet ovat siella, minne aurinko ei paista. Ota silti kuppi kahvia, teeta, mehua, vetta tai vahvempaa, hengahda hetki ja valmistaudu paivaasi Oskarina. Niinkuin eraassa laulussa sanotaan: "Go on, take a step outside / see what's shakin' in the real World!" Valmis? Sitten mennaan!
Klo 5.50. Heraat makuupusissasi kannykan heratyskellon soittoon. Avaat rahmaiset silmasi ja naet hamaran huoneen. Toisin kuin viela viime viikolla, tiedat heti missa olet. Kopeloit heratyskellon sammuksiin ja jatkat kopelointia kunnes loydat otsalampun. Sytytat lampun ja viritat sen otsallesi. Lattian pinnassa kay kova veto, joten kurotat vaatteesi naulakon paalta. Mielesi tekisi myos avata verhot, mutta ne on teipattu reunoista seiniin kiinni vedon estamiseksi. Toisaalta Paulikin tuhisee viela viereisessa sangyssa, joten lahdet kohti kylpyhuonetta. Matkalla kokeilet huviksesi paria valonkatkaisijaa vain testataksesi, josko sahkot sattuisivat tana aamuna toimimaan. Eivat toimi. Vaannat kylpparin hanan auki ja saat kuin saatkin kylmaa vetta onnettomalla paineella. Parskyttelet sita kasvoillesi. Palaat huoneeseen niistamaan nenasi tyhjaksi ja lahdet alakertaan, kohti keittiota.
Viritat kaasulieteen tulen ja laitat kattilaan vetta lampiamaan kahvia ja aamupuuroa varten. Silla aikaa kun vesi lampiaa, kiipeat takaisin ylos herattelemaan aamu-unista Paulia. Palaat alakertaan ja kaadat virrattomasta vedenkeittimesta vahingossa kylmaa vetta puurohiutaleiden paalle. Saat kuitenkin kahvit keitettya. Kahvin avulla huuhdot alas yhden maitohappo- seka Papayaforce-tabletin. Sitten haet ylhaalta laukkusi, isket hatun paahasi ja lahdet Paulin seka Elinan kanssa kohti katulapsikeskusta. Matka tyssaa guesthousen portille, jonka olette lukinneet illalla sisapuolelta, etteka nyt siis paase ulos. Joku hakee sisalta avaimen, joka pyorii lukossa kuin venalainen Anttilassa. Mielessasi huudat Abloyta apuun. Kahden minuutin renklaamisen ja mesoamisen jalkeen lukko napsahtaa kuitenkin auki. Guesthouselta kadulle johtavan kujan varrella yllasi alkaa hirvittava rahina, kun lahikaupan (kutsutaan tuttavallisesti nimella Veljekset keskinen) isannan schafer ilmoittaa liikkumisestasi. Juttelet koiralle hetken rauhoittavasti, ja se hiljenee.
Matkasi jatkuu kilometrin kavelylla kuoppaista, ruuhkaista ja polyista tieta pitkin kohti lahinta bussipysakkia. Matkalla vastaan tulee lapsia koulupuvuissaan, jotka huutavat: "Hellooo, hellooo". Liitat katesi yhteen edessasi, kumarrat hieman, hymyilet ja sanot "Namaste!". Aina valilla jokin liikennevaline tottaa takanasi ja vaistat laiskasti vasempaan. Jatkat matkaa kunnes saavut bussipysakille. Pysakkihan ei ole suomalaisille tuttu vihrea katos valoineen ja aikatauluineen, vaan epamaarainen, merkkaamaton paikka tienpientareella, jossa on valmiiksi odottamassa muutama valkoinen Toyta Hiace. Valitset autoista sen, jonka kuski vaikuttaa turvallisimmalta. Kommit Hiaceen ja kuuntelet, kuinka sen sivuovella roikkuva nuori poika huutaa paatepysakin nimea, joka on tassa tapauksessa Rathnapark; suuri, nelionmuotoinen puisto keskella Kathmandua, jossa jarjestetaan lahes paivittain erilaisia tapahtumia konserteista mielenosoituksiin. Koska apupojan tienistit ovat kiinni kyytilaisten maarasta, huuto on kovaa, jatkuvaa ja varsin aggressiivista: "RAAATHNAPARK, RAAATHNAPARK, RAATHNAPARAATHNAPARAATHNAPARATTARATTARATTARATTA!!!!". Valilla poika hakkaa jostakin itsellesi taysin mystisesta syysta Hiacen kylkea kammenellaan, niin etta koko auto kolisee.
Yritat paasta mukavaan asentoon Hiacen ahtaalla penkilla vain huomataksesi, etta olit vaarassa kuskin suhteen. Istut paskajaykkana katsoen silmat kauhusta selallaan jotakin, joka vaikuttaa b-luokan toimintaelokuvan takaa-ajokohtaukselta. Ilmeisesti kuskilla on kuitenkin tylsaa, joten han paattaa hankkia elamaansa viriketta alkamalla kiusata jalankulkijoita - mita kauniimpi tytto, sen lahemmalta ajetaan. Millimetrikin on riittava turvavali. Tastakin huolimatta tunnet itsesi viela hieman uneliaaksi sivustakatsojaksi. Koet kuitenkin vahvan heraamisen siina vaiheessa kun alkaa pitka almaki ja vauhti tuk-tukien, taksien, bussien, jalankulkijoiden, kulkukoirien ja moottori- seka polkupyorien seassa kohoaa varmaankin toiselle sadalle. Tiedat, etta seuraavaksi edessa on joen ylitys siltaa pitkin. Vasynyt, mutta adrenaliinin piristama mielesi pystyy ihmeellisiin suorituksiin ja paassasi alkaa soimaan Bruce Springsteen uusilla sanoilla: "As we go down to the river / and into the driver we drive / yeaaah, into the river we die". Auto pysyy kun pysyykin kuitenkin tiella. Sillalle tullessasi muistat kaksi asiaa: 1) joki haisee pahalta. 2) sillalla on jarrutustoyssyja. Vedat kaulahuivin suusi eteen ja kyyristyt, jottet hakkaa toyssyjen kohdalla paatasi auton kattoon. Naet ikkunasta etaisesti aurinkoa muistuttavan haalean ympyran, joka yrittaa epatoivoisesti lammittaa kasvojasi Kathmandua peittavan saastepilven lapi. Sillan jalkeen naet apinoiden ja koirien tappelevan kadulla. Huomaat, etta koirat ovat huonoja tappelijoita apinoihin verrattuna. Apupoika pyytaa rahaa, ja ojennat hanelle 7 rupiaa (siis seitseman senttia) seka suomalaisen opiskelijakorttisi. Ilman korttia matka maksaisi hurjat 11 rupiaa, mutta olet huomannut, etta halvemmallakin paasee. Edessa on viela yksi shikaani, joka muistuttaa Helsingin paavartion edessa olevia mutkia. Ihmettelet jalleen kerran, miten Hiace pysyy pystyssa.
Jaat bussista pois RAAATHNAPARKIN kohdalla ja aloitat puolentoista kilometrin kavelyn kohti katulapsikeskusta. Matkalla vedat taas kaulahuivia naamasi suojaksi, silla lehmat laiduntavat kadulla edellisen paivan jatteita. Jokin liikennevaline tottaa takanasi ja vaistat laiskasti vasempaan. Saavut Kahtmandun Dhurbar Squarelle, jota pidetaan ehka koko kaupungin hienoimpana nahtavyytena. Kavelet sen lapi miettien, etta voisit jonain paivana kayttaa aikaa siihen tutustumiseen. Nyt olet kuitenkin jo myohassa toista. Otat naamallesi suomalaisessa ruuhkabussissa oppimasi "minua ei kiinnosta mikaan"-ilmeen ja kavelet valinpitamattomana ohi riksakuskien, jotka yrittavat silti sitkeasti joka ikinen aamu saada sinua kyytiinsa. Puikkelehdit viela hetken ahtailla kujilla. Jokin liikennevaline tottaa takanasi ja vaistat laiskasti vasempaan.
Kaannyt sisapihalle, josta kaannyt kaapiolle tarkoitettua porttikongia pitkin toiselle sisapihalle. Klk:n lapsista osa on jo paikalla, ja he hihkuvat iloisina namaste-huutoja ja sinun ja ystaviesi nimia. Huomaat lasten hymyn tarttuvan ja vastaat tervehdyksiin. Lahdet kapuamaan klk:n pygmikokoisia portaita kohti liian matalaa huonetta, jossa naet yhden lapsista opettelevan kitaran soittoa. Pyydat kitaran kateesi ja ryhdyt virittamaan sita. Saat sen kohtalaiseen vireeseen ja soitat 15 sekuntia kunnes kitarasta katkeaa kieli. Nurkassa on toinen kitara, ja paatat koittaa sita paremmalla onnella. Viritat kitaran, joka vaikuttaa huomattavasti edellista paremmalta. Soitettuasi kitaraa 15 sekuntia siitakin katkeaa kieli. Huokaiset syvaan, unohdat kitaroinnit silta paivalta ja alat auttaa lapsia laksyjen teossa. Kun ne on tehty, pelaat heidan kanssaan koronan tapaista pelia, jonka nimi on Garimboard tai Gamingboard tai jotain vastaavaa. Olet pelissa aivan surkea, mutta saat lapset nauramaan. Jossakin valissa joku lapsista tuo eteesi hoyryavan kertakayttomukillisen alyttoman hyvaa maitoteeta. Vahan ennen yhdeksaa lapset kerataan yhteen liian matalista huoneista kuulemaan toiminnanjohtajan sanoja. Yksi lapsista - kuusivuotias tytto jonka olette nimenneet Haropalloksi - katselee seinille, tunkee etusormen puolivalia myoten sieraimeensa, yrittaa samalla seista paallaan ja pieraisee. Yhdeksalta lapset lahtevat syomaan ja sina jaat yhdessa henkilokunnan seka Paulin ja Elinan kanssa keskustelemaan kaikesta maan ja taivaan valilla. Keskustelut kasittelevat useimmiten sen verran vaikeita asioita, etta toivoisit olevasi pirteampi.
Puoli kymmeneen mennessa keskustelut on kayty ja lahdet tovereidesi kanssa etsimaan lahistolta hyvaa ruokapaikkaa. Sen loydettyanne tilaat aamiaisen (paahtaria, paistettuja perunoita, munakasta, tee tai kahvi ja tuoremehu) hintaan 100 rupiaa, eli kokonaista yksi euro. Syominen saa nenasi vuotamaan ja otat poydalta servetin, johon toraytat nenasi tyhjaksi. Servetti rajahtaa pieneksi, rakaiseksi noyhdaksi paitasi rinnuksille ja mielessasi huudat Serlaa apuun. Aamiainen saadaan kuitenkin syotya, ja huomaat karsivasi pakottavasta pissauksen tarpeesta. Kysyt vessaa, ja tarjoilija sonkottaa jotain, huitoo kasillaan erinaisiin suuntiin ja lyo kateesi avaimen. Menet ulos ravintolan ovesta ja loydat nurkan takaa jonkin putkan ovea muistuttavan. Lukko on samaa mallia kuin guesthousen portin. ABLOY!!! Noh, saat limaiselta tuntuvan lukon auki ja loydat oven takaa pimean kopin, jonka lattiassa on reika. Toimituksen jalkeen et voi pesta kasiasi, silla hanaa ei ole. Ja vaikka olisikin, siita ei todennakoisesti tulisi vetta. Onneksi mukanasi on aina raikas kasidesi, jolla hinkkaat 99,9 % kasissa asustelevista barbababoista kuoliaaksi. Palautat avaimen, maksat laskun ja lahdet kohti koulua. Kavelya on 500 metria. Jokin liikennevaline tottaa takanasi ja vaistat laiskasti vasempaan.
Paaset koululle, jossa oppilaat ottavat sinut vastaan vahintaan samalla innolla kuin katulapset aamulla - osa lapsista onkin samoja. Menet kivista, ankeaa sisapihaa pitkin opettjainhuoneeseen, jossa opettajat tervehtivat ystavallisesti. Etsit jostakin kasiisi enlganninopettajan, jonka englannista saat hadin tuskin mitaan selvaa. Sinulle ei oikeastaan selvia, mita sinun pitaisi tehda, mutta kasi osoittaa luokkaan. Astut luokkaan sisalle (tai oikeastaan ulos; luokassa ei ole kattoa) ja lapset nousevat seisomaan lausuen yhteen aaneen: "Good morning, mister!" Kehotat lapsia istumaan ja kysyt, mita meidan pitaisi tehda. Joku tyrkkaa kateesi kirjan. Kirjassa on runo, joka alkaa: "One, two, three, monkey's in the tree." Runon vieressa on kuva, jossa apina on tosiaankin puussa. Lisaksi siina ovat muut runossa kuvaillut asiat. Luetutat runon aaneen luokalla ja yritat korjata pahimpia aantamysvirheita. Sitten alat kysella runon tarkoitusta kayttaen kuvaa apuna: "Where is the lion?" Mita ikina kysytkin, luokka nayttaa hetken aikaa hammentyneelta ja alkaa sitten lukea aaneen runoa alusta ""One, two, three, monkey's in the tree." Tata jatkuu jonkin aikaa ja alat ymmartaa, etta lapsilla ei ole hajuakaan, mita heidan lukemansa sanat tarkoittavat. Tahan epakohtaan yritat paneutua, mutta sen korjaaminen on ilman yhteista kielta jokseenkin hankalaa. Aina, kun yksittainen oppilas sanoo sinulle jotakin, taman on noustava seisomaan. Vastauksen jalkeen he eivat saa istua ilman lupaasi. Et ole tottunut tahan, ja valilla huomaat kolmen ihmisen seisovan ihmetteleva ilme kasvoillaan. Kaytat koulupaivan aikana kaikki osaamisesi ja mielikuvituksesi sinulle suomat keinot ja kuvittelet saavasi aikaan jonkinnakoista edistysta. Lopuksi paatat keventaa tunnelmaa vetamalla kaikille suomalaisille tutun paa-olkapaa-peppu-polvet-varpaat-polvet-varpaat-leikin. Saat leikin juuri hyvaan vauhtiin, kun koulun vanhin opettaja, ilkeaa vanhaa noitaa muistuttava nainen tulee luokaan kadessaan pajunvitsa. Hetken hakellyksen jalkeen paatat leikkia tietavasi, mita olet tekemassa. Onneksi olet aina ollut siina hyva, ja akka lyo pajunvitsalla pulpettiin tahtia hymyillen harvoilla hampaillaan.
Yhdelta lahdet kaikkesi antaneena koululta. Kavelet taas Dhurbar Squaren lapi kohti bussipysakkia. Mietit, etta voisit jonain paivana kayttaa aikaa siihen tutustumiseen, mutta nyt olet kuitenkin aivan liian vasynyt moiseen. Jokin liikennevaline tottaa takanasi ja vaistat laiskasti vasempaan. Aurinko porottaa jo kuumasti ja pysahdyt kadulle riisumaan hupparisi. Tunkiessasi hupparia laukkuun sinulle tullaan tarjoamaan gorkha-veitsia, koruja, hashista ja taikasienia. Kieltaydyt kaikista kohteliaasti, mutta kaupustelijat seuraavat sinua kuin lumottuina, kunnes tunget katta tylysti eteen ja kiristat tahtia. Kavelet toineen toistaan pahemmassa kunnossa olevan kerjalaisen ohi nussipysakin nurkille ja huomaat, etta Rathnaparkilla on kaynnissa jokin mystinen tapahtuma, joka ruuhkauttaa kaiken liikenteen. Loydat kuitenkin bussin, jonka paatepysakki on talla kertaa Lawakhel, jonne mennaan Jawakhelin kautta. Apupoika huutaa siis: "JAWAKHELLAWAKHELJAWAKHELAWAKHELJALAWALAJALAWALA". Ja paukuttaa Hiacen kylkea niin etta ramina kay. Viereesi istuu aiti kolmivuotiaan lapsen kanssa. Hieacessa on kuuma ja pian lapsi nukahtaa paa sylissasi. Katsot lapsen aitia ja tama hymyilee ystavallisesti. Hymyilet takaisin etka kaipaa HKL:aa. Olet kotinurkilla ja kaivat taas taskustasi opiskelijakortin seka 7 rupiaa. Annat ne apupojalle, joka katsoo niita ihmeissaan. Toisella puolellasi istuva mies huomaa tilanteen, alkaa osoittelemaan vuorotellen sinua ja opiskelijakorttiasi ja nauramaan rakaisesti kovaan aaneen. He kayvat apupojan kanssa keskustelua, johon liittyvat pian etupenkilla istuvat mies ja nainen. Ennen kuin huomaatkaan, kaynissa on kova rahina ilmeisesti jotakuinkin siita, pitaisiko sinun ulkomaisena opiskelijana maksaa taysi hinta vai ei. Asia on sinulle se ja sama ja olet jo kaivamassa lisaa rahaa, kun tilanne yhtakkia raukeaa ja kaikki ovat tyytyvaisia.
Jaat bussista siina missa nousit aamulla kyytiin ja kavelet guesthouselle. Aina valilla jokin liikennevaline tottaa takanasi ja vaistat laiskasti vasempaan. Guesthouselle paastyasi huomaat, etta vesi on loppunut. Otat mukaasi pari amparia ja kavelet 200 metrin paahan kaivolle, josta pumppaat veden ampareihin. Kannettuasi amparit gh:n kylppariin huuhdot kasvosi vedella, otat mukaasi hatun, aurinkolasit, kirjan, mehua ja ipodin kaiuttimineen. Kiipeat portaat guesthousen kattoterassille, virittelet systeemit kuntoon, levitat aurinkorasvan ihollesi ja huokaat vasyneena, mutta tyytyvaisena. Rotvaat kattoterassilla pari tuntia, kunnes alkaa tulla nalka.
Lahdet ystaviesi kanssa syomaan johonkin hyvaksi todettuun ruokapaikkaan. Tilaat kanaa ja riisia puolellatoista eurolla, syot, kayt ehka jossakin nettikahviossa ja kavelet takaisin guesthouselle. Siella huomaat, etta aamupalatarvikkeet ovat loppu, joten kayt viela kaantymassa Keskisilla, joiden koira ei enaa jaksa kiinnittaa sinuun huomiota. Menet takaisin sisalle, juot ystaviesi kanssa iltateet kattoterassilla, hoidat iltatoimet ja kommit pipo paassa makuupussiisi. Ennen nukahtamistasi kayt Paulin kanssa tuikitarkean keskustelun vatsojenne toiminnasta. Tuntuu, etta voisit nukkua vuosia. Juuri, kun olet saanut unen paasta kiinni, jossakin aloittaa kulkukoira haukunnan. Tama tarttuu kaikkiin kaupungin koiriin mukaanlukien Keskisten ruffe, joten pyoriskelet jonkin aikaa levottomana sangyssa.
Seuraava aamu, klo 5.50. Rahmaa silmissa.
Nain, tulipahan kirjoitettua. Toivottavasti tykkaatte! Saattaa ehka vaikuttaa silta, etta koko Kathmandu on kamala laava, jossa on kaikki ihan ketuillaan. Monin kohdin nain onkin, mutta se ei tarkoita, etteiko elama taalla voisi olla kivaa. En ole viela kertaakaan kaivannut Suomesta tuttuja tyhjia hetkia tietokoneen tai huonojen tv-ohjelmien aaressa. Joka ilta nukahtaessani minulla on sellainen olo, etta minulla on ollut hyva paiva. Etta olen saanut jotakin aikaiseksi. Etta kylla tama tasta. Ja etta kunpa ei tarvitsisi herata aamulla niin aikaisin.
- Osku
Ps. Kuriositeettina mainittakoon, etta kummallisin tilanne tahan asti on kaikesta tasta meiningista huolimatta ollut viime maanantaim visiitti paikallisen trekkaustoimiston johtajan uudessa spa-paikassa. Olimme asioineet kyseisessa toimistossa aikasemmin, ja lauantaina tama mies soitti ja kysyi, haluaisimmeko tulla malleiksi hanen uuden spansa esitteisiin. Palkinnoksi oli luvassa sauna, hoyrysauna ja tunnin hieronta. Noh, emme olleet nauttineet koko Nepalin reissullamme yhtdestakaan lampimasta suihkusta, joten suostuimme ilomielin. Siina sita sitten oltiin, ensin respassa kuvattavana ja sitten saunassa (joka ei tosin toiminut). Mina paasin / jouduin viela suihkukuviin, pyyhe paalla tietenkin. Se ei enaa harmittanut niin paljon siina vaiheessa, kun Paulista ja Tuukasta otettiin kuvia hieromassa toisiaan. Kylla sita taas porukalla ihmeteltiin kylmassa saunassa, etta miten helvetissa tahankin paadyttiin ja mihin naamamme myytiin! Noh, toivottavasti levikki ei ole ihan edellisten kuvien luokkaa... Ja lahjakortti taskussa, ehka huomenna paasee jo toimivaan saunaan!
Klo 5.50. Heraat makuupusissasi kannykan heratyskellon soittoon. Avaat rahmaiset silmasi ja naet hamaran huoneen. Toisin kuin viela viime viikolla, tiedat heti missa olet. Kopeloit heratyskellon sammuksiin ja jatkat kopelointia kunnes loydat otsalampun. Sytytat lampun ja viritat sen otsallesi. Lattian pinnassa kay kova veto, joten kurotat vaatteesi naulakon paalta. Mielesi tekisi myos avata verhot, mutta ne on teipattu reunoista seiniin kiinni vedon estamiseksi. Toisaalta Paulikin tuhisee viela viereisessa sangyssa, joten lahdet kohti kylpyhuonetta. Matkalla kokeilet huviksesi paria valonkatkaisijaa vain testataksesi, josko sahkot sattuisivat tana aamuna toimimaan. Eivat toimi. Vaannat kylpparin hanan auki ja saat kuin saatkin kylmaa vetta onnettomalla paineella. Parskyttelet sita kasvoillesi. Palaat huoneeseen niistamaan nenasi tyhjaksi ja lahdet alakertaan, kohti keittiota.
Viritat kaasulieteen tulen ja laitat kattilaan vetta lampiamaan kahvia ja aamupuuroa varten. Silla aikaa kun vesi lampiaa, kiipeat takaisin ylos herattelemaan aamu-unista Paulia. Palaat alakertaan ja kaadat virrattomasta vedenkeittimesta vahingossa kylmaa vetta puurohiutaleiden paalle. Saat kuitenkin kahvit keitettya. Kahvin avulla huuhdot alas yhden maitohappo- seka Papayaforce-tabletin. Sitten haet ylhaalta laukkusi, isket hatun paahasi ja lahdet Paulin seka Elinan kanssa kohti katulapsikeskusta. Matka tyssaa guesthousen portille, jonka olette lukinneet illalla sisapuolelta, etteka nyt siis paase ulos. Joku hakee sisalta avaimen, joka pyorii lukossa kuin venalainen Anttilassa. Mielessasi huudat Abloyta apuun. Kahden minuutin renklaamisen ja mesoamisen jalkeen lukko napsahtaa kuitenkin auki. Guesthouselta kadulle johtavan kujan varrella yllasi alkaa hirvittava rahina, kun lahikaupan (kutsutaan tuttavallisesti nimella Veljekset keskinen) isannan schafer ilmoittaa liikkumisestasi. Juttelet koiralle hetken rauhoittavasti, ja se hiljenee.
Matkasi jatkuu kilometrin kavelylla kuoppaista, ruuhkaista ja polyista tieta pitkin kohti lahinta bussipysakkia. Matkalla vastaan tulee lapsia koulupuvuissaan, jotka huutavat: "Hellooo, hellooo". Liitat katesi yhteen edessasi, kumarrat hieman, hymyilet ja sanot "Namaste!". Aina valilla jokin liikennevaline tottaa takanasi ja vaistat laiskasti vasempaan. Jatkat matkaa kunnes saavut bussipysakille. Pysakkihan ei ole suomalaisille tuttu vihrea katos valoineen ja aikatauluineen, vaan epamaarainen, merkkaamaton paikka tienpientareella, jossa on valmiiksi odottamassa muutama valkoinen Toyta Hiace. Valitset autoista sen, jonka kuski vaikuttaa turvallisimmalta. Kommit Hiaceen ja kuuntelet, kuinka sen sivuovella roikkuva nuori poika huutaa paatepysakin nimea, joka on tassa tapauksessa Rathnapark; suuri, nelionmuotoinen puisto keskella Kathmandua, jossa jarjestetaan lahes paivittain erilaisia tapahtumia konserteista mielenosoituksiin. Koska apupojan tienistit ovat kiinni kyytilaisten maarasta, huuto on kovaa, jatkuvaa ja varsin aggressiivista: "RAAATHNAPARK, RAAATHNAPARK, RAATHNAPARAATHNAPARAATHNAPARATTARATTARATTARATTA!!!!". Valilla poika hakkaa jostakin itsellesi taysin mystisesta syysta Hiacen kylkea kammenellaan, niin etta koko auto kolisee.
Yritat paasta mukavaan asentoon Hiacen ahtaalla penkilla vain huomataksesi, etta olit vaarassa kuskin suhteen. Istut paskajaykkana katsoen silmat kauhusta selallaan jotakin, joka vaikuttaa b-luokan toimintaelokuvan takaa-ajokohtaukselta. Ilmeisesti kuskilla on kuitenkin tylsaa, joten han paattaa hankkia elamaansa viriketta alkamalla kiusata jalankulkijoita - mita kauniimpi tytto, sen lahemmalta ajetaan. Millimetrikin on riittava turvavali. Tastakin huolimatta tunnet itsesi viela hieman uneliaaksi sivustakatsojaksi. Koet kuitenkin vahvan heraamisen siina vaiheessa kun alkaa pitka almaki ja vauhti tuk-tukien, taksien, bussien, jalankulkijoiden, kulkukoirien ja moottori- seka polkupyorien seassa kohoaa varmaankin toiselle sadalle. Tiedat, etta seuraavaksi edessa on joen ylitys siltaa pitkin. Vasynyt, mutta adrenaliinin piristama mielesi pystyy ihmeellisiin suorituksiin ja paassasi alkaa soimaan Bruce Springsteen uusilla sanoilla: "As we go down to the river / and into the driver we drive / yeaaah, into the river we die". Auto pysyy kun pysyykin kuitenkin tiella. Sillalle tullessasi muistat kaksi asiaa: 1) joki haisee pahalta. 2) sillalla on jarrutustoyssyja. Vedat kaulahuivin suusi eteen ja kyyristyt, jottet hakkaa toyssyjen kohdalla paatasi auton kattoon. Naet ikkunasta etaisesti aurinkoa muistuttavan haalean ympyran, joka yrittaa epatoivoisesti lammittaa kasvojasi Kathmandua peittavan saastepilven lapi. Sillan jalkeen naet apinoiden ja koirien tappelevan kadulla. Huomaat, etta koirat ovat huonoja tappelijoita apinoihin verrattuna. Apupoika pyytaa rahaa, ja ojennat hanelle 7 rupiaa (siis seitseman senttia) seka suomalaisen opiskelijakorttisi. Ilman korttia matka maksaisi hurjat 11 rupiaa, mutta olet huomannut, etta halvemmallakin paasee. Edessa on viela yksi shikaani, joka muistuttaa Helsingin paavartion edessa olevia mutkia. Ihmettelet jalleen kerran, miten Hiace pysyy pystyssa.
Jaat bussista pois RAAATHNAPARKIN kohdalla ja aloitat puolentoista kilometrin kavelyn kohti katulapsikeskusta. Matkalla vedat taas kaulahuivia naamasi suojaksi, silla lehmat laiduntavat kadulla edellisen paivan jatteita. Jokin liikennevaline tottaa takanasi ja vaistat laiskasti vasempaan. Saavut Kahtmandun Dhurbar Squarelle, jota pidetaan ehka koko kaupungin hienoimpana nahtavyytena. Kavelet sen lapi miettien, etta voisit jonain paivana kayttaa aikaa siihen tutustumiseen. Nyt olet kuitenkin jo myohassa toista. Otat naamallesi suomalaisessa ruuhkabussissa oppimasi "minua ei kiinnosta mikaan"-ilmeen ja kavelet valinpitamattomana ohi riksakuskien, jotka yrittavat silti sitkeasti joka ikinen aamu saada sinua kyytiinsa. Puikkelehdit viela hetken ahtailla kujilla. Jokin liikennevaline tottaa takanasi ja vaistat laiskasti vasempaan.
Kaannyt sisapihalle, josta kaannyt kaapiolle tarkoitettua porttikongia pitkin toiselle sisapihalle. Klk:n lapsista osa on jo paikalla, ja he hihkuvat iloisina namaste-huutoja ja sinun ja ystaviesi nimia. Huomaat lasten hymyn tarttuvan ja vastaat tervehdyksiin. Lahdet kapuamaan klk:n pygmikokoisia portaita kohti liian matalaa huonetta, jossa naet yhden lapsista opettelevan kitaran soittoa. Pyydat kitaran kateesi ja ryhdyt virittamaan sita. Saat sen kohtalaiseen vireeseen ja soitat 15 sekuntia kunnes kitarasta katkeaa kieli. Nurkassa on toinen kitara, ja paatat koittaa sita paremmalla onnella. Viritat kitaran, joka vaikuttaa huomattavasti edellista paremmalta. Soitettuasi kitaraa 15 sekuntia siitakin katkeaa kieli. Huokaiset syvaan, unohdat kitaroinnit silta paivalta ja alat auttaa lapsia laksyjen teossa. Kun ne on tehty, pelaat heidan kanssaan koronan tapaista pelia, jonka nimi on Garimboard tai Gamingboard tai jotain vastaavaa. Olet pelissa aivan surkea, mutta saat lapset nauramaan. Jossakin valissa joku lapsista tuo eteesi hoyryavan kertakayttomukillisen alyttoman hyvaa maitoteeta. Vahan ennen yhdeksaa lapset kerataan yhteen liian matalista huoneista kuulemaan toiminnanjohtajan sanoja. Yksi lapsista - kuusivuotias tytto jonka olette nimenneet Haropalloksi - katselee seinille, tunkee etusormen puolivalia myoten sieraimeensa, yrittaa samalla seista paallaan ja pieraisee. Yhdeksalta lapset lahtevat syomaan ja sina jaat yhdessa henkilokunnan seka Paulin ja Elinan kanssa keskustelemaan kaikesta maan ja taivaan valilla. Keskustelut kasittelevat useimmiten sen verran vaikeita asioita, etta toivoisit olevasi pirteampi.
Puoli kymmeneen mennessa keskustelut on kayty ja lahdet tovereidesi kanssa etsimaan lahistolta hyvaa ruokapaikkaa. Sen loydettyanne tilaat aamiaisen (paahtaria, paistettuja perunoita, munakasta, tee tai kahvi ja tuoremehu) hintaan 100 rupiaa, eli kokonaista yksi euro. Syominen saa nenasi vuotamaan ja otat poydalta servetin, johon toraytat nenasi tyhjaksi. Servetti rajahtaa pieneksi, rakaiseksi noyhdaksi paitasi rinnuksille ja mielessasi huudat Serlaa apuun. Aamiainen saadaan kuitenkin syotya, ja huomaat karsivasi pakottavasta pissauksen tarpeesta. Kysyt vessaa, ja tarjoilija sonkottaa jotain, huitoo kasillaan erinaisiin suuntiin ja lyo kateesi avaimen. Menet ulos ravintolan ovesta ja loydat nurkan takaa jonkin putkan ovea muistuttavan. Lukko on samaa mallia kuin guesthousen portin. ABLOY!!! Noh, saat limaiselta tuntuvan lukon auki ja loydat oven takaa pimean kopin, jonka lattiassa on reika. Toimituksen jalkeen et voi pesta kasiasi, silla hanaa ei ole. Ja vaikka olisikin, siita ei todennakoisesti tulisi vetta. Onneksi mukanasi on aina raikas kasidesi, jolla hinkkaat 99,9 % kasissa asustelevista barbababoista kuoliaaksi. Palautat avaimen, maksat laskun ja lahdet kohti koulua. Kavelya on 500 metria. Jokin liikennevaline tottaa takanasi ja vaistat laiskasti vasempaan.
Paaset koululle, jossa oppilaat ottavat sinut vastaan vahintaan samalla innolla kuin katulapset aamulla - osa lapsista onkin samoja. Menet kivista, ankeaa sisapihaa pitkin opettjainhuoneeseen, jossa opettajat tervehtivat ystavallisesti. Etsit jostakin kasiisi enlganninopettajan, jonka englannista saat hadin tuskin mitaan selvaa. Sinulle ei oikeastaan selvia, mita sinun pitaisi tehda, mutta kasi osoittaa luokkaan. Astut luokkaan sisalle (tai oikeastaan ulos; luokassa ei ole kattoa) ja lapset nousevat seisomaan lausuen yhteen aaneen: "Good morning, mister!" Kehotat lapsia istumaan ja kysyt, mita meidan pitaisi tehda. Joku tyrkkaa kateesi kirjan. Kirjassa on runo, joka alkaa: "One, two, three, monkey's in the tree." Runon vieressa on kuva, jossa apina on tosiaankin puussa. Lisaksi siina ovat muut runossa kuvaillut asiat. Luetutat runon aaneen luokalla ja yritat korjata pahimpia aantamysvirheita. Sitten alat kysella runon tarkoitusta kayttaen kuvaa apuna: "Where is the lion?" Mita ikina kysytkin, luokka nayttaa hetken aikaa hammentyneelta ja alkaa sitten lukea aaneen runoa alusta ""One, two, three, monkey's in the tree." Tata jatkuu jonkin aikaa ja alat ymmartaa, etta lapsilla ei ole hajuakaan, mita heidan lukemansa sanat tarkoittavat. Tahan epakohtaan yritat paneutua, mutta sen korjaaminen on ilman yhteista kielta jokseenkin hankalaa. Aina, kun yksittainen oppilas sanoo sinulle jotakin, taman on noustava seisomaan. Vastauksen jalkeen he eivat saa istua ilman lupaasi. Et ole tottunut tahan, ja valilla huomaat kolmen ihmisen seisovan ihmetteleva ilme kasvoillaan. Kaytat koulupaivan aikana kaikki osaamisesi ja mielikuvituksesi sinulle suomat keinot ja kuvittelet saavasi aikaan jonkinnakoista edistysta. Lopuksi paatat keventaa tunnelmaa vetamalla kaikille suomalaisille tutun paa-olkapaa-peppu-polvet-varpaat-polvet-varpaat-leikin. Saat leikin juuri hyvaan vauhtiin, kun koulun vanhin opettaja, ilkeaa vanhaa noitaa muistuttava nainen tulee luokaan kadessaan pajunvitsa. Hetken hakellyksen jalkeen paatat leikkia tietavasi, mita olet tekemassa. Onneksi olet aina ollut siina hyva, ja akka lyo pajunvitsalla pulpettiin tahtia hymyillen harvoilla hampaillaan.
Yhdelta lahdet kaikkesi antaneena koululta. Kavelet taas Dhurbar Squaren lapi kohti bussipysakkia. Mietit, etta voisit jonain paivana kayttaa aikaa siihen tutustumiseen, mutta nyt olet kuitenkin aivan liian vasynyt moiseen. Jokin liikennevaline tottaa takanasi ja vaistat laiskasti vasempaan. Aurinko porottaa jo kuumasti ja pysahdyt kadulle riisumaan hupparisi. Tunkiessasi hupparia laukkuun sinulle tullaan tarjoamaan gorkha-veitsia, koruja, hashista ja taikasienia. Kieltaydyt kaikista kohteliaasti, mutta kaupustelijat seuraavat sinua kuin lumottuina, kunnes tunget katta tylysti eteen ja kiristat tahtia. Kavelet toineen toistaan pahemmassa kunnossa olevan kerjalaisen ohi nussipysakin nurkille ja huomaat, etta Rathnaparkilla on kaynnissa jokin mystinen tapahtuma, joka ruuhkauttaa kaiken liikenteen. Loydat kuitenkin bussin, jonka paatepysakki on talla kertaa Lawakhel, jonne mennaan Jawakhelin kautta. Apupoika huutaa siis: "JAWAKHELLAWAKHELJAWAKHELAWAKHELJALAWALAJALAWALA". Ja paukuttaa Hiacen kylkea niin etta ramina kay. Viereesi istuu aiti kolmivuotiaan lapsen kanssa. Hieacessa on kuuma ja pian lapsi nukahtaa paa sylissasi. Katsot lapsen aitia ja tama hymyilee ystavallisesti. Hymyilet takaisin etka kaipaa HKL:aa. Olet kotinurkilla ja kaivat taas taskustasi opiskelijakortin seka 7 rupiaa. Annat ne apupojalle, joka katsoo niita ihmeissaan. Toisella puolellasi istuva mies huomaa tilanteen, alkaa osoittelemaan vuorotellen sinua ja opiskelijakorttiasi ja nauramaan rakaisesti kovaan aaneen. He kayvat apupojan kanssa keskustelua, johon liittyvat pian etupenkilla istuvat mies ja nainen. Ennen kuin huomaatkaan, kaynissa on kova rahina ilmeisesti jotakuinkin siita, pitaisiko sinun ulkomaisena opiskelijana maksaa taysi hinta vai ei. Asia on sinulle se ja sama ja olet jo kaivamassa lisaa rahaa, kun tilanne yhtakkia raukeaa ja kaikki ovat tyytyvaisia.
Jaat bussista siina missa nousit aamulla kyytiin ja kavelet guesthouselle. Aina valilla jokin liikennevaline tottaa takanasi ja vaistat laiskasti vasempaan. Guesthouselle paastyasi huomaat, etta vesi on loppunut. Otat mukaasi pari amparia ja kavelet 200 metrin paahan kaivolle, josta pumppaat veden ampareihin. Kannettuasi amparit gh:n kylppariin huuhdot kasvosi vedella, otat mukaasi hatun, aurinkolasit, kirjan, mehua ja ipodin kaiuttimineen. Kiipeat portaat guesthousen kattoterassille, virittelet systeemit kuntoon, levitat aurinkorasvan ihollesi ja huokaat vasyneena, mutta tyytyvaisena. Rotvaat kattoterassilla pari tuntia, kunnes alkaa tulla nalka.
Lahdet ystaviesi kanssa syomaan johonkin hyvaksi todettuun ruokapaikkaan. Tilaat kanaa ja riisia puolellatoista eurolla, syot, kayt ehka jossakin nettikahviossa ja kavelet takaisin guesthouselle. Siella huomaat, etta aamupalatarvikkeet ovat loppu, joten kayt viela kaantymassa Keskisilla, joiden koira ei enaa jaksa kiinnittaa sinuun huomiota. Menet takaisin sisalle, juot ystaviesi kanssa iltateet kattoterassilla, hoidat iltatoimet ja kommit pipo paassa makuupussiisi. Ennen nukahtamistasi kayt Paulin kanssa tuikitarkean keskustelun vatsojenne toiminnasta. Tuntuu, etta voisit nukkua vuosia. Juuri, kun olet saanut unen paasta kiinni, jossakin aloittaa kulkukoira haukunnan. Tama tarttuu kaikkiin kaupungin koiriin mukaanlukien Keskisten ruffe, joten pyoriskelet jonkin aikaa levottomana sangyssa.
Seuraava aamu, klo 5.50. Rahmaa silmissa.
Nain, tulipahan kirjoitettua. Toivottavasti tykkaatte! Saattaa ehka vaikuttaa silta, etta koko Kathmandu on kamala laava, jossa on kaikki ihan ketuillaan. Monin kohdin nain onkin, mutta se ei tarkoita, etteiko elama taalla voisi olla kivaa. En ole viela kertaakaan kaivannut Suomesta tuttuja tyhjia hetkia tietokoneen tai huonojen tv-ohjelmien aaressa. Joka ilta nukahtaessani minulla on sellainen olo, etta minulla on ollut hyva paiva. Etta olen saanut jotakin aikaiseksi. Etta kylla tama tasta. Ja etta kunpa ei tarvitsisi herata aamulla niin aikaisin.
- Osku
Ps. Kuriositeettina mainittakoon, etta kummallisin tilanne tahan asti on kaikesta tasta meiningista huolimatta ollut viime maanantaim visiitti paikallisen trekkaustoimiston johtajan uudessa spa-paikassa. Olimme asioineet kyseisessa toimistossa aikasemmin, ja lauantaina tama mies soitti ja kysyi, haluaisimmeko tulla malleiksi hanen uuden spansa esitteisiin. Palkinnoksi oli luvassa sauna, hoyrysauna ja tunnin hieronta. Noh, emme olleet nauttineet koko Nepalin reissullamme yhtdestakaan lampimasta suihkusta, joten suostuimme ilomielin. Siina sita sitten oltiin, ensin respassa kuvattavana ja sitten saunassa (joka ei tosin toiminut). Mina paasin / jouduin viela suihkukuviin, pyyhe paalla tietenkin. Se ei enaa harmittanut niin paljon siina vaiheessa, kun Paulista ja Tuukasta otettiin kuvia hieromassa toisiaan. Kylla sita taas porukalla ihmeteltiin kylmassa saunassa, etta miten helvetissa tahankin paadyttiin ja mihin naamamme myytiin! Noh, toivottavasti levikki ei ole ihan edellisten kuvien luokkaa... Ja lahjakortti taskussa, ehka huomenna paasee jo toimivaan saunaan!
Monday, March 2, 2009
Jahas, jahas.
Taas aika paivitella tilannetta. Edellisesta bloggauksesta oli nakojaan taas vierahtanyt viikko - aika tosiaan kuluu nopeasti kun on tarpeeksi tekemista. Mita onkaan tapahtunut sitten viime tiistain? Noh, ainakin saimme avaimen huoneeseemme, joten olkkarissa ei tarvinnut nukkua kun yksi yo. Vesi loppui taas toissapaivana, joten kaivosysteemi otettiin uudelleen kayttoon - kaikkeen tottuu.
Viime viikko oli muutenkin aika hajanainen, silla kova flunssa veti miehesta voimat pois ja torstai kuluikin lepaillessa guesthousella. Perjantaina oli jo parempi olo ja paasin toihin. Lauantai-aamuna jalkauduimme katulapsikeskuksen tyontekijoiden kanssa Mobile Food Programmen merkeissa Kathmandun kaduille jakamaan ruokaa katulapsille. Reissu oli rankka, mutta erittain mielenkiintoinen ja ajatuksia herattava. Pikkuhiljaa Nepalin koyhyys alkaa nakya selvemmin ja selvemmin, mika pistaa kylla pienen ihmisen miettimaan isoja asioita. Tasta ehka lisaa myohemmin...
Lauantai-iltapaivana naimme (niinpa niin) opiskelijoita joihin tutustuimme intensiivikurssilla, silla he kutsuivat meidat koulunsa fuksiaisiin. Tamankertainen ohjelma oli kuitenkin suoraan sanottuna tylsa, mutta ohjelman loputtua kavimme kahvilla ja tutustuimme toisiimme taas hieman paremmin. Yksi opiskeljoista, Samiip (lausumme Sami, vaikkei se varmaan oikein ole) tuli eilen sunnuntaina oppaaksemme Bakhtapuriin, yhteen Nepalin muinaisista keskuksista. Matka kesti tunnin ja takaisin kaksi, mutta maisemat ja rakennukset olivat varsin huikaisevia ja paiva kaiken kaikkiaan varsin onnistunut.
Kaiken kaikkiaan fiilikset ovat siis yleisesti ottaen aika korkealla. Hieman kyrsii herata joka arkiaamu klo 5.45 toihin, mutta ketutus unohtuu kun nakee katulapsikeskuksen riiviot. Ei niin sopoja ihmisia ole olemassakaan. Hirvittavasti ei ole koto-Suomea ikava, paitsi ihmisia ja lamminta suihkua.
Ostin perjantaina taalta uuden kameran, ja nyt kuvien laittaminen nettiin lienee helpompaa. Yritan viritella tahan kuvia liitteeksi, toivottavasti onnistuu.
Naemme ja kuulemme.
- Osku
Eli niin, kuvissa on siis guesthousen takapiha, kattoterassi, itse talo ja talon keittio seka maisema kattoterassilta. Lisaksi on kuva Elinasta jakamassa safkaa katulapsille. Taa kuvasysteemi on ihan syvalta, mutta osaatte varmaankin itse paatella, mika on mikakin.
Taas aika paivitella tilannetta. Edellisesta bloggauksesta oli nakojaan taas vierahtanyt viikko - aika tosiaan kuluu nopeasti kun on tarpeeksi tekemista. Mita onkaan tapahtunut sitten viime tiistain? Noh, ainakin saimme avaimen huoneeseemme, joten olkkarissa ei tarvinnut nukkua kun yksi yo. Vesi loppui taas toissapaivana, joten kaivosysteemi otettiin uudelleen kayttoon - kaikkeen tottuu.
Viime viikko oli muutenkin aika hajanainen, silla kova flunssa veti miehesta voimat pois ja torstai kuluikin lepaillessa guesthousella. Perjantaina oli jo parempi olo ja paasin toihin. Lauantai-aamuna jalkauduimme katulapsikeskuksen tyontekijoiden kanssa Mobile Food Programmen merkeissa Kathmandun kaduille jakamaan ruokaa katulapsille. Reissu oli rankka, mutta erittain mielenkiintoinen ja ajatuksia herattava. Pikkuhiljaa Nepalin koyhyys alkaa nakya selvemmin ja selvemmin, mika pistaa kylla pienen ihmisen miettimaan isoja asioita. Tasta ehka lisaa myohemmin...
Lauantai-iltapaivana naimme (niinpa niin) opiskelijoita joihin tutustuimme intensiivikurssilla, silla he kutsuivat meidat koulunsa fuksiaisiin. Tamankertainen ohjelma oli kuitenkin suoraan sanottuna tylsa, mutta ohjelman loputtua kavimme kahvilla ja tutustuimme toisiimme taas hieman paremmin. Yksi opiskeljoista, Samiip (lausumme Sami, vaikkei se varmaan oikein ole) tuli eilen sunnuntaina oppaaksemme Bakhtapuriin, yhteen Nepalin muinaisista keskuksista. Matka kesti tunnin ja takaisin kaksi, mutta maisemat ja rakennukset olivat varsin huikaisevia ja paiva kaiken kaikkiaan varsin onnistunut.
Kaiken kaikkiaan fiilikset ovat siis yleisesti ottaen aika korkealla. Hieman kyrsii herata joka arkiaamu klo 5.45 toihin, mutta ketutus unohtuu kun nakee katulapsikeskuksen riiviot. Ei niin sopoja ihmisia ole olemassakaan. Hirvittavasti ei ole koto-Suomea ikava, paitsi ihmisia ja lamminta suihkua.
Ostin perjantaina taalta uuden kameran, ja nyt kuvien laittaminen nettiin lienee helpompaa. Yritan viritella tahan kuvia liitteeksi, toivottavasti onnistuu.
Naemme ja kuulemme.
- Osku
Eli niin, kuvissa on siis guesthousen takapiha, kattoterassi, itse talo ja talon keittio seka maisema kattoterassilta. Lisaksi on kuva Elinasta jakamassa safkaa katulapsille. Taa kuvasysteemi on ihan syvalta, mutta osaatte varmaankin itse paatella, mika on mikakin.
Subscribe to:
Posts (Atom)
