Shi... Chitwan.

Jahas. Edellisesta bloggauksesta onkin paassyt vierahtamaan sen verran aikaa, etten oikeastaan tieda mista aloittaa. Toissa on sairasteluja lukuun ottamatta mennyt hyvin, vaikkakin harjoittelua on kaytannossa jaljella enaa yksi viikko ja taman johdosta kaikki tekemattomat hommat alkavat perinteiseen tapaan kasaantua paalle.
Viime viikonloppuna paastiin taas hetkeksi pois Katmandun valilla ahdistavaksi kayvasta ilmapiirista, kun lahdimme Tuukan, Taiston, Tarun, Tiinan, Jussin seka Elinan kanssa Chitwaniin, n. 160 kilometria Katmandusta etelaan sijaitsevaan luonnonpuistoon. Puistossa elaa vapaana kaiken maailman elukoita haisunaadista virtahepojen kautta tiikereihin, joten nahtavaa ja aktiviteettia riitti. Lahto Katmandusta oli perjantai-aamuna klo 7, jota ennen piti viela kayda matkatoimistolla kaantymassa, joten heratys oli mukavasti vahan viiden jalkeen. Lohdutimme vasyneita mieliamme silla, etta kuuden tunnin bussimatkalla ehtii kylla nukkumaan. Vaan ei talla tiella eika taman bussin jousituksella juuri nukuta - meininki oli kuin moottoriveneessa myrskyisella Porkkalan selalla. Kovasti hoykyttynyt retkueemme saapui kuitenkin ilman sen suurempia ongelmia Chitwanin patsinkuumaan taikametsaan (varjossakin reippaasti yli 30 astetta), jossa majoittauduimme askeettisenmukavaan guesthouseen.
Chitwania asuttavat Tharu-heimon (taikka kastin) edustajat, jotka ovat muuttaneet sinne Intiasta joskus puoli vuosisataa sitten. Illalla kavimme oppaan johdolla pallistelemassa Tharujen asumustoa, ja olihan siina taas pohjoisen pojalla ihmettelemista: talot rakennetaan bambun, saven ja norsunlannan sekoituksesta, ja niita yllapidetaan muovaamalla edellisen kerroksen paalle viikon valein uutta tavaraa. Askeettisista oloista huolimatta tai niista johtuen kylan elama vaikutti ainakin turistin silmin katsottuna varsin leppoisalta: viljellaan maata, ajellaan polkupyorilla raitteja pitkin ja jutellaan. Hetkittain olo oli kuin jossakin Suomen maaseudulla.
Kavelyretki jatkui norsutarhaan, jossa saimme ensisilmayksen naista majesteettisista elikoista. Hetken pallisteltyamme kavelimme pikku lenkin viidakon lapi takaisin guesthouselle. Illallinen ja kuumaan huoneeseen nukkumaan, kaikki hyvin.
N. klo 2 yolla totesin etta nyt on mahassa jotakin muuta kuin perhosia. Turistiripuli iski jalleen, ja aivan puun takaa. En mene sen tarkempiin yksityiskohtiin, mutta sanonpahan vaan etta ei ollut kovin kivaa. Noh, aamulla lahdin kuitenkin sitkeasti muiden mukana paivan rientoihin (viidakkokavelya, melontaa, norsun pesua ja jeeppisafaria). Viidakkokavelyn ja melonnan viela jaksoin, mutta sitten oli pudotin itseni kelkasta ja lahdin guesthouselle nukkumaan. Muiden ilakoidessa ronsujen kanssa mina nain psykedeelisia unia ja luulin paranevani. Sunnuntai-aamuna olinkin jo sen verran paremmassa kunnossa, etta paasin muiden kanssa ratsastamaan norsuilla, mika olikin aika veikeaa hommaa. Norsun paalle oli viritetty kori, johon kiipesi 4 ihmista kuskin istuessa hajareisin elefantin niskan paalla. Meno oli aika vakuuttavaa, joskin epatasaista. Reissun kohokohta loytyi viidakon syovereista: sarvikuonoaiti poikasineen. Ilmeisesti norsut ja sarvikuonot elavat jonkinlaisessa sopusoinnussa, silla oppaamme ajoi ajokkimme pokkana metrin paahan sarvijaarasta, eika kumpikaan elain tuntunut olevan moksiskaan. Norsun mittasuhteista jotakin kertonee se, etta sarvikuonokin naytti rinnallamme onnettoman pienelta otukselta.
Norsuilun jalkeen kovalla kiirella aamupalaa naamaan ja bussilla kohti Katmandua, jossa odotti taas iloinen tyoviikko. Homma ei kuitenkaan mennyt taas ihan niin kuin piti, silla maha kenkkuili edelleen ja pahasti. Eilen aloitin suosiolla antibioottikuurin ja nyt olo on taas jotakuinkin siedettava, vaikka lampoa on nyt taallakin paivisin reippaasti yli 30. Toivottavasti paasisin kuitenkin nayttamaan naamaani toissakin valilla, silla nyt ei enaa haluaisi heittaa paivaakaan hukkaan.
Sitakin enemman odotan kuitenkin perjantaita, silla silloin tanne saapuu Ismo Alankoa lainatakseni:

"Pala vastausta
Pala toivomusta
Pala jotain parempaa
Pala kaipausta
Pala lohdutusta
Pala nousevaa voimaa"

Ninnu!

Taman johdosta palailen asiaan tai sen viereen luultavasti vasta ensi viikon alkupuolella. Nyt on keskityttava olennaiseen: naiseen.
- Osku

Vihanpurkaus.

Tama on kirjoitettava, halusitte tai ette.

Meille sanotaan, etta meidan taytyy saada isompi auto. Isompi asunto paremmalta paikalta. 50:n tuuman taulu-tv, koska naapuri osti 48-tuumaisen. Meidan pitaa ostaa pullovetta, isompi sohva ja moottoroitu sanky, jossa on 7 eri hierontamoodia. Lattialammitys. Coca-Colaa, Activiaa, Lumenea. Hampurilaisia, jotka syotyamme pieraisemme ja olemme taas nalkaisia, joka on ihana tekosyy syoda lisaa. Meille tarjotaan esikuviksi julkisuushakuisia, silikonitissisia kanoja, Idols-tahtia ja pieni, nariseva mies joka ajaa autolla ympyraa. Meidan uutisemme taytetaan ulkoministerin tekstiviesteilla, paaministerin uuniperunoilla ja lassyttavilla meteorologeilla. Meita v*tuttaa, kun Hesari ei tullut, maidosta on mennyt paivays ja bussi on 2 minuuttia myohassa. Meille kerrotaan ettemme saa ruokkia lamaa, koska merentakaiset rahanahneet kapitalistit paskoivat housuihinsa ja tarvitsevat nyt meita pyyhkimaan.

Taalla katulapsikeskuksen toiminnanjohtaja saa palkaa 20 euroa kuussa, joka riittaa teehen. Elattaakseen perheensa han myy vaimonsa kanssa iltaisin turistirihkamaa torilla. Yla-aste-ikaisen pojan koulutus maksaa 9 euroa vuodessa. Vanhempien kannalta edullisempaa on laittaa poika toihin, roikkumaan nimellisella palkalla Hiacen ovella 15 tuntia vuorokaudessa imien polya ja pakokaasua. Meille tietamattomyys on siunaus, kaikille kolmansissa maissa asuville ihmiselle kirous.

Koko Katmandun laakso on saasteesta harmaa, hiilipoly tarttuu joka paikkaan. Maalla olisi kaytettavissaaan maailman toiseksi suurimmat vesivoimavarat, mutta vesivoimateknologia on kallista ja kaupunki on ilman sahkoa 14 tuntia vuorokaudesta. Ratkaisua haetaan diesel-generaattoreista, mika on energiantuottotavoista halvin - ja surkein. Energiapulan vuoksi Nepalin yritykset menettavat tuloja taman vuoden aikana summan, joka vastaa puolta maan valtionbudjetista. Saasteessa elamisella on seurauksensa; tilastojen mukaan puolet Katmandun asukkaista sairastavat tuberkuloosia siita tietoisina tai tietamattomina. Paikallisen sairaalan lastenosastolla on muksuja, jotka kuolevat aivokalvontulehdukseen, koska kukaan ei maksa 9:n euron hintaista rokotetta. Yhdeksan.

Ahdistaako? Niin pitaakin. Rakkaat ystavat, meita on kusetettu. Maailmassa on paljon muutakin, kun mita meille naytetaan tai mita meidan annetaan ymmartaa. Jotakin, joka on itse nahtava ja koettava. Lienette kanssani samaa mielta siita, etta jotakin olisi tehtava. Tehkaa siis jotakin! Siihen ei tarvita loppupeleissa juuri muuta kun kyky valittaa (skandinavian aakkosia, kylla te osaatte). Ja tiedan, etta teista jokaisella on se kyky. Jos teilla on riittavat henkiset ja aineelliset resurssit, lahtekaa itse katsomaan mista maailmassa on kyse. Alkaaka nyt aloittako sita "muttakunenhanmina"-ruikutusta. Lahtekaa! En minakaan ollut lahdostani aivan varma, mutta en ole katunut tata ratkaisua paivaakaan. Jos tama ei onnistu, etsikaa organisaatio, jonka kautta apu menee perille. Se on vaikeaa, mutta kannattaa. Jos ette halua tehda sitakaan, yrittakaa nyt hyvat ihmiset edes nauttia siita mita teilla on! Seuraavan kerran kun tekee mieli valittaa siita etta pitaa lukea tenttiin, terveyskeskuksissa on jonoja, hallitus huono ja poliisit sikoja, saatan jattaa mokomat puheet omaan arvoonsa.

Vaikka meille muuta vaitetaan, on meilla kaikki tarpeellinen. Meilla on enemman kun yltakyllaisyys, enemman kuin moni taman maan kansalaisista osaa edes kuvitella. Ajatelkaa omilla aivoillanne ja miettikaa mihin laitatte rahojanne likomaan. Unohtakaa oma napanne ja katsokaa ymparille. Rakastakaa kanssaihmista ja nayttakaa se talle. Ei ole paljon vaadittu, kylla te osaatte. Vaikken paljon tiedakaan, niin sen tiedan.

- from Kathmandu with love: Osku

Verta, hikea ja synttareita

Jahas, jahas. Edellisen jalkeen ei tapahtunut kummempia ennen perjantaita. Perus tyoviikko, hajoilua aikaisiin aamuihin ja iloa ihanista lapsista, torstai-iltana pienimuotoinen mutta hyva synttari-illallinen.
Perjantai olikin sitten vallan erilainen paiva. Kyseisena paivana vietetaan Dashain-nimista uhrijuhlaa, jolla pyritaan lepyyttamaan Kali-nimista jumalaa. Paiva tunnetaan tuttavallisimmin nimena Chopping Day, ja syy tahan on ilmeinen: paivan aikana paansa menettaa 64 puhvelia, vuohta ja kanaa. Meille tarjoitui hieno tilaisuus paasta seuraamaan tata tapahtumaa, kun tyonohjaajamme Rajesh ohjasi meidat aitiopaikoille Kathmandun Dhurbar Squarella olevan varuskunnan sisapihalla sijaitsevan uhrikentan laidalle. Kummallista kylla paikalliset eivat paase veri-riemua todistamaan, jonkinlaisena syyna tahan meille seliteltiin tilan puutetta. No, eipa siina sitten muuta kun penkille istumaan ja katselemaan, kuinka suuri sapeli heiluu ja veri roiskuu kaulavaltimoista. Paan pitaa katketa yhdesta iskusta - muutoin koittaa suuri epaonni. Yha satkivaa, paatonta ruhoa raahataan ympari, ja pulppualvalla verella piirretaan maahan uhriympyraa. Kesken taman kaiken ihmettelya ja pahan olon kasvua viereemme tuli tarjoilia, joka tarjoisi teeta kaupan paallisiksi. Eihan siita oikein kehdannut kieltaytya, mutta ei se hyvaakaan ollut. Kovin kauan emme jaksaneet tai kykeneet moista meininkia katselemaan, joten palasimme pahoinvoivina takaisin toihin.
Tastakin kuitenkin tokeennuttiin, mika olikin hyva, silla iltapaivasta ystavani Mana oli suunnitellut aitinsa avulla minulle jonkinlaisen synttariyllarin. Minulla ei ollut hajuakaan, mita tuleman piti, mutta mies sanoi etta minun on oltava valmis lahtoon klo 17. Viidelta mies polahti guesthousen portilla ja siita lahdimme kavelemaan pitkin Patanin katuja niita naita jutellen. Mies vei minut pienelle kojulle, jossa myytiin paikallisten suosimia pikkusuolaisia; rapeita, ohuita ja onttoja taikinapalloja, joiden sisalle laitettiin vetinen liemi ja maustemossoa. "Keittio" ei vaikuttanut kovin hygieniselta, mutta makupalat olivat hyvia eivatka ole ainakaan toistaiseksi aiheuttaneet minkaanlaisia komplikaatioita.
Valipalan jalkeen jatkoimme matkaamme laheiselle kattoterassiravintolalle, jossa Mana vaitti ystavanasa tyoskentelevan. Tamakin meni lapi, silla Mana tuntuu tuntevan koko Katmandun ja tormaa jatkuvasti ystaviinsa missa ikina olemmekin. Mana kaveli ylakertaan ja pyysi minua odottamaan sen aikaa kun han kay katsomassa onko ystavansa paikalla. Pian Mana palasi alas ja pyysi minutkin kattoterassille nauttimaan jotakin juotavaa. Ylos kiivettyani kuulin selkani takaa kovan, moniaanisen ja -kielisen huudon: "YLLATYSSUPRISEEE!!!" Kaannyin ympari ja kas - paikalla olivatkin kaikki matkaseurueeseemme kuuluvat seka uudet paikalliset ystavani. Yllatys oli taydellinen, mies iloinen ja liikuttunut. Hakellyksesta toivuttuani tilasin oluen ja kanapihvin, jotka syotyamme matka jatkui seuraavaan kohteeseen. Pauli varoitteli tassa vaiheessa, etta edessa on viela yllatysten yo. Nain todellakin oli, silla seuraavaksi hypattiin bussiin, ja bussista poistuessani silmani sidottiin. Minut talutettiin sisalle tuttuun ravintolaan ja huivia raotettiin hetkeksi, jolloin nain edessani Anun, jolta sain onnitteluhalit hienon kukkaseppeleen kera. Huivi uudelleen silmille, poydan aareen istumaan, huivi pois ja edessani oli hienoin synttarikakku jonka olen ikina nahnyt. Komistus oli leivottu kitaran muotoon ja koristeltu upeasti. Jalleen kerran olin sanaton. Ja tiedatte, kuinka harvinaista se minun kohdallani on.
Kakku nautittiin kahvin ja punaviinin kera, jonka jalkeen ilta jatkui parin kilometrin vesisademyrkyssa tarpomisen jalkeen mita mainioimmassa pikku klubissa, jossa livebandi soitti paikallista musiikkia. Loppuillasta intouduimme tanssimaan ja matkaseurueeseemme liittynyt Lars paasi soittamaan rumpuja - kapuloiden puutteesta johtuen kahdella lyijykynalla. Sitten valomerkin jalkeen taksilla guesthouselle, missa minua odotti viela yksi yllatys: Mana oli lainannut meille kitaransa, jolla sain soittaa muille tuutulauluja. Sanonpahan vaan, etta silloin sita vasta on humalassa kun ei humalatilastaan huolimatta soita hyvin.
Kaiken kaikkiaan siis aikamoinen paiva, jota en varmasti tule koskaan unohtamaan. Samalla tuli mietittya, etta miten ystavat viitsivat moista jarjestaa kun kettuilen vain heille paivat pitkat. Noh, rakkautta voi ilmaista monella tavalla!
Nyt pari paivaa lepoa takana, huomenna taas pirteana aamulla toihin.
Hyvissa tunnelmissa, kuinkas muutenkaan: Osku